Skip to main content

Perniöntie poikki ensimmäisen kerran tietöiden takia

Tähän mennessä ei Perniöntien rakentaminen ole tuottanut liikenteelle varsinaista haittaa, koska valmistuva tie on kulkenut pellolla. Nyt on kuitenkin Saurun koulun lähettyville tulevan rummun vuoksi jouduttu katkaisemaan vanha tie ja johtamaan  se pellon puolelta rakennettavan kohdan paikkeilta. Uusi tie tulee tältä osin kulkemaan täsmälleen vanhaa pitkin ja näin joudutaan tie repimään auki, jotta saataisiin siihen kuuluva 120 senttimetrin rumpu paikoilleen.
Parstaikaa on työmaalla miehiä töissä 70-80 ja lisäksi koneita. Työt ovat edistyneet aivan normaalisti, mutta mikäli lunta alkaa sataa enemmän, saattava tietyöt muuttua “lumitöiksi”.

Särkisalon kunnanvaltuuston

kokouksessa valittiin valtuuston puheenjohtajaksi yksimielisesti edelleen Einar Hellström ja varapuheenjohtajaksi yksimielisesti uudelleen Sigvar Forsström.

PeU:n urheilijat Berliiniin

VIime sunnuntaina pidetyssä Perniön Urheilijoiden aktiiviurheilijoiden ja johtoelimien yhteisessä kokouksessa päätettiin antaa myöntävä vastaus Länsi-Berliiniläisen Olympischer Sport-Club urheiluseuran kilpailukutsuun.
Mainittu seura on sama, joka vieraili viime kesänä Perniössä.

Urheilun ja johtoelimien yhteinen päätös edellyttää kaikkien matkalle haluavien urheilijoiden tiivistä talviharjoittelua ja aloitetaan sellainen jo huomenna torstaina keskuskoululla jatkuen koko talven ajan torstaisin kello 18.
Urheilun ystävillä on myöskin tilaisuus ryhtyä kartuttamaan matkalle lähtevän urheilujoukkueen matkakassaa.

Jutut poimittu 30.1.1964 ilmestyneestä lehdestä, samoin oheinen sivu.

Jaa artikkeli: