Perniön VPK:ssa suhtaudutaan toistaiseksi rauhallisesti hyvinvointialue Varhan tuloillaan olevaan säästökierrokseen.
Varha tiedotti maanantaina käynnistävänsä sopimuspalokuntaverkoston kokonaisarvion. Hyvinvointialueen näkökulmasta maakunnan palokuntaverkostossa on päällekkäisyyksiä; lisäksi joukossa on palokuntia joiden lähtövalmiudessa on ollut ongelmia. Tavoitteena ovat myös taloudelliset säästöt. Viranhaltijavalmistelussa tarkastellaan enintään 13 sopimuspalokunnan, sivuaseman tai puolivakinaisen palokunnan toiminnan edellytyksiä.
Perniön VPK:n päällikkö Hannes Aaltonen oli tiistaina tietoinen siitä, että Varha on kontaktoinut ensimmäiset palokunnat, mutta Aaltosen oma puhelin ei ollut soinut.
Hän uskoo, että Perniön pääasemaa ei uhkaa mikään ja Aaltonen toteaa, että Teijon jatkolle on niin ikään painavat perusteensa.
–Ennemmin se on kehittämiskohde. Muistetaan, millaisten tieyhteyksien päässä kylä on ja paloaseman lähellä on puolustusvoimien korjaustelakka, Marine Alutech ja suuri puutarha-alan yritys.
Förbyn aseman jatkoa puoltaa Aaltosen listalla se, että aseman kautta tavoitetaan vesitse iso pinta-ala.
–Siitä ohi kulkee liikenne Teijonselälle ja toisaalta siitä pääsemme myös merelle Särkisalon ulkopuolelle.
Varha toteaa tiedotteessaan, että pelastustoimen palvelutasopäätöksen mukaiset vasteajat voidaan mahdollisten asemien lakkauttamisten jälkeenkin saavuttaa muiden sopimuspalokuntien tai päätoimisten asemien henkilöstön turvin.
Hannes Aaltonen viittaa siihen, mikä muu arvo palokunnalla on yhteisölleen kuin se, että se on toimija pelastustilanteissa.
–Onko se se viimeinen talo, mistä sammuvat valot hätätilanteessa, onko nuorisotoimintaa ja niin edelleen.
Hän toteaa, että Perniössäkin on laitettu paljon yhdistyksen omia varoja toiminnan kehittämiseen ja tämän pitäisi painaa, kun päätöksiä tehdään.
–Hälytystunnin hinta on helppo laskea, mutta kaiken muun hintaa ei ole.
Varsinais-Suomen alueella toimii 65 yhdistysmuotoista sopimuspalokuntaa (VPK) ja 5 puolivakinaista palokuntaa (PVPK).







