
Perniön yhteiskoulun ylempänä oleva vanha pää on kohta satavuotias, laajennusosakin yli 60-vuotias. Rakennusten käyttö on katkolla tänä vuonna.
Salon kaupunki selvittää tämän vuoden aikana, miten Perniön yhtenäiskouluun kuuluvien yläkoulun ja lukion tilapulmat ratkaistaan. Yläkoulu ja lukio toimivat saman katon alla rakennuskokonaisuudessa, jonka vanhempi osa on vuodelta 1929 ja uudempi vuodelta 1960.
Nyt tulee ratkaistavaksi se, korjataanko rakennuskokonaisuus vai rakennetaanko yläkoululaisille ja lukoilaisille kokonaan uudet tilat. Opetuslautakunta käsittelee hankesuunnittelun käynnistämistä ensi tiistain kokouksessaan. Päätösesityksessä todetaan, että vaihtoehtoina ovat peruskorjaus tai uudisrakennus alakoulun yhteyteen.
Caverion Oy:n tekemän kuntoraportin yhteenvedossa todetaan, että sisäilma- ja rakenneongelmia on sekä vanhassa että uudessa osassa. Vanhassa osassa todettiin muun muassa maanvastaisten seinien kosteusrasitusta, hallitsematonta korvausilman tuloa eikä ilmvaihto toiminut suunnitellulla tavalla. Vanhan osan sisäilman laadun ja olosuhteiden katsotaan poikkeavan normaalista.
Uudemmassa osassa alapohjan ryömintätilassa havaittiin mikrobikasvun mahdollistava olosuhde ja mikrobiperäistä hajua sisätiloissa. Alapohjan vauriot viittasvat pitkäaikaiseen kosteusrasitukseen. Myös välipohjissa havaittiin mikrobikasvustoa ja ilmanvaihdon ilmamäärät olivat liian pieniä. Sisäilman laadun katsottiin poikkeavan merkittävästi tavanomaisesta ja toimenpiteitä tarvitaan.