Skip to main content

Perniön pääkirjaston aukioloaikoja lisätty

Talvipimeitten viedessä päivistä yhtä pidemmän ja pidemmän ajan, muistuu monelle mieleen kirjasto, mistä löytyy paljon hyötyä ja virkistystä tämän pimeän ajan “tappamiseen”. Suuri osa lainaajita käyttää kirjastoa ympäri vuoden, mutta osa on näitä talviajan lainaajia.  Näistä opiskelijat muodostavat suuren osan. OPpikoululaiset kartuttavat tietojaan kirjaston kokoelmasta, joka on koottu eri tiedonalojen kirjoista.

Nykyisillä määrärahoilla on jo mahdollista kartuttaa kirjakokoelmaa riittävän usein. Vanhentunut tietokirjallisuus korvataan uusilla painoksilla ja kokonaan uusilla kirjoilla ja uutta kaunokirjallisuutta hankitaan jatkuvasti.

Perniön toistasataa vuotta vanha pääkirjasto on toistaiseksi sijoitettuna Ikäkiven huvilaan kotiseutumuseon vierellä. Tänne on melkio ahtaista tiloista huolimatta voitu järjestää kirjallisuus tarkoituksenmukaisesti. Aikuisilla ja nuorilla on omat osastonsa ja onpa käsikirjastollekin järjestetty nurkkaus.  Joulukuun puolella saadaan jälleen uutta kirjallisuutta, joukossa mm. syksyn uutuuksia.
Pääkirjasto pystyy yhä paremmin palvelemaan käyttäjiänsä, sillä tästä päivästä lukien on kirjaston aukioloaikoja lisätty kuudella viikkotunnilla. Pääkirjaston aukioloajat ovat seuraavat: ma klo 17-20, ti klo 14-16, ke klo 18-20, to klo 13-16 ja pe klo 18-20.

Someron Esa vailla mahdollisuuksia Perniössä

Someron Esan koripalloilijat tekivät vastavierailun Perniöön viime sunnuntaina revanssiaikeissa. Perniön pojat eivät kuitenkaan nytkään antaaneet minkäänlaisia mahdollisuuksia ja niinpä peli kääntyi somerolaisten murskaavaksi tappioksi ja isäntien komeaksi voitoksi 85-49, puoliajan ollessa 58-26.
Peli pelattiin Perniön keskuskoulun juhlasalissa ja sen tuomitsi voimistelunopettaja Meriharju.

(Jutut 26.11. 1964 lehdestä)

Jaa artikkeli: