Skip to main content

Perniön lääkäripula jatkuu

Tätäkin on terveysaseman arki: sairaanhoitaja Emilia Anttila poisti ompeleet Teuvo Nikkisen silmäkulmasta. Lääkäri Jennifer Zambrano piipahti seuraamassa toimitusta.

Perniön terveysaseman arki pyörii jatkuvan lääkärivajeen varjossa.
Asemalla olisi tarve ja tilat neljälle lääkärille, mutta neljäs virka on ollut täyttämättä jo pitkään.

Parhaillaan töissä on kolme lääkäriä, mutta heistä toisen ostopalveluna toteutettu työsuhde päättyy toukokuun puolivälissä ja toinen kaupungin omista lääkäreistä jää eläkkeelle toukokuun lopussa. Kesäsijainen on tiedossa toukokuusta loppukesään asti.
–Ja olimme täällä jo maaliskuussa vähän aikaa kaksin, ennen kuin ostolääkäri saatiin, kertaa terveyskeskuslääkäri Jennifer Zambrano.

Sydänkesällä eli  terveysasema on jo totutusti kiinni. Kesäsulun aikana henkilökunta paitsi lomailee, myös sijaistaa esimerkiksi Salossa, jotta siellä lomat pyörivät.

Lääkärihaku on ollut auki, mutta tuloksetta.Itäisen avoterveydenhuollon ylilääkäri Marita Reivonen löytää yhden tekijän yli muiden.
–Iso syy on Perniön sijainti. Nuoret lääkärit tulevat monesti Turusta ja matka ohi Salon koetaan liian pitkäksi.
Reivonen puntaroi, että selittäviä tekijöitä on muitakin.
–Perusterveydenhuollolla on yleisesti ottaen lääkärivajetta eikä se ole vain Salon ongelma. Lisäksi houkuttelevuutta syö, jos tiedossa on että asemalla on vajausta. Myös iltapäivystykset koetaan joskus raskaaksi.

Edellisellä hakukierroksella hakijoita Perniöön ei ollut. Tarkoituksena on käynnistää uusi hakukierros toukokuussa.

Henkilökunnan toiveena on, että vielä joitain käytäntöjä kirkastamalla arki rullaisi hiukan entistä kitkattomammin. Esimerkiksi hoitajan tekemä hoidon tarpeen arviointi on edelleen monelle asiakkaalle hiukan etäinen asia.  Sairaanhoitaja Mari Määttänen muistuttaa, että soiton perusteella asiakkaan tie voi toki mennä ihan muun ammattilaisen kuin lääkärin pakeille.

Moni soittaja haluaa nimenomaan lääkärille ja vielä samana päivänä.
– Salon pääterveysasemalla tätä ilmiötä ei niin ollut. Siellä ei ollut monellekaan mikään ongelma, että aika löytyy vaikka vasta viikon päästä, tuumii sairaanhoitaja Teija Parviainen.

Koko juttupaketti 29.4. painetussa ja digilehdessä.

Jaa artikkeli: