Skip to main content

Perniön Kunnantalolle saadaan syksyllä sähköautojen latauspaikkoja

Timo Korpinen esittelee paikkaa, mihin latauspaikat tullaan sijoittamaan.

Osuuskunta Pro Perniön puheenjohtaja Timo Korpinen katselee tyytyväisenä ympärilleen Perniön Kunnantalon pihalla.

Viime vuonna alkanut rakennuksen peruskorjaus alkaa olla loppusuoralla.

Kunnantalon peruskorjaus on Ykkösakselin tukema yleishyödyllinen hanke.

Projektin viimeisenä suurena ponnistuksena energiatehokkuuden saralla tulee olemaan sähköautojen latauspaikkojen lisääminen talon takana sijaitsevalle parkkipaikalle.

Korpinen kertoo, että ekologisuuteen liittyvät asiat kiinnostavat häntä työssä ja vapaa-ajalla, siksi Kunnantalon remontti on hänelle taloudellisen hyödyn lisäksi myös ideologisesti tärkeä projekti.

–Fossiilisen energian käyttö täytyy saada kuriin ja jokaisen meistä tarvitsee kantaa kortensa kekoon omien mahdollisuuksiensa mukaan.

Sähköautojen latauspaikkojen ei eteläisessä Salossa montaa ole, joten latauspaikoille on Korpisen mielestä paljon kysyntää.

Hän kertoo, että Kunnantalon tiloissa työskentelevät yrittäjät ovat kyselleet latauspaikkojen perään, mutta kyselyitä on tullut myös kokousvierailta.

Uusien latauspaikkojen asentaminen ei Korpisen mukaan tule viemään paljoa aikaa, mutta sitä ennen täytyy tehdä tärkeitä valintoja latauspaikan maksutapojen suhteen.

Tämän jälkeen on vielä varmistettava se, että sähkön määrä riittää siihen, että autojen lisäksi sähköä riittää myös Kunnantalon käyttöön.

Tavoitteena on saada latauspaikat tehokasta kotilatausta vastaaviksi paikoiksi. Kesällä ongelmaa ei ole, sillä aurinkopaneeleista tulee paljon lisäenergiaa. Talvella taas aurinkopaneeleista ei ole apua, ja lisäksi kylminä kuukausina Kunnantalon energiankulutus kasvaa lämmityskulujen myötä.

–Ei voi olla niin, että talon takana on kaksi teslaa latauksessa, ja sitten yhtäkkiä talosta palaa sulake. Tässä on monta asiaa mietittävänä ja varmistettavana, Korpinen toteaa.

 

Jaa artikkeli: