Särkijärven runsas puutarha tunnetaan laajasti

4.7.2020heinäkuu 5th, 2020Uutiset

Alexi Särkijärven puutarhassa on vieraillut Avoimet Puutarhat -tapahtuman aikana parisataa innokasta puutarhuria. – Käyhän se ihan työpäivästä kun opastat ihmisiä ja yrität muistaa jokaisen kasvin nimen, Särkijärvi nauraa.

Tulppaanipenkistä se lähti.

– Arviolta 17 vuotta sitten perustin ensimmäisen tulppaanipenkin tänne. Penkistä taitaa olla pohjat jäljellä, mutta sen jälkeen tämä onkin lähtenyt täysin lapasesta, eikä loppua näy ikinä, nauraa intohimoinen kotipuutarhuri Alexi Särkijärvi.

Perniön asemalla sijaitsevan 20-luvun puutalon pihassa kasvaa runsas ja rehevä keidas. Puutarha tunnetaan niin seudulla kuin alan harrastajienkin piirissä, sillä sitä käydään ihastelemassa niin luvalla kuin ilmankin.

– Uusinta vesiaihetta kuvattiin pihapiirin ulkopuolelta ja se hieman huvitti. Suhtaudun kuitenkin myötämielisesti kaikkiin, jotka kysyvät lupaa puutarhassa vierailuun. Täällä on ollut paljon erilaisia ryhmiä, tilaisuuksia ja illanviettoja. On tehty tarinaa erilaisiin puutarhalehtiin ja mitä vielä.

Kaunisvaara cottage garden on osallistunut useana vuonna Avoimet Puutarhat -tapahtumaan ja niin myös tänä vuonna. Viime vuonna puutarha oli kiinni, sillä he halusivat itsekin vierailla erilaisissa puutarhoissa ja ammentaa niistä lisää ideoita.

– Inhoan nurmikoita eli viheraavikoita. Tyhjää paikkaa ei saa olla. Nyt puhutaan paljon luonnon monimuotoisuudesta, joten ihan samalla tavalla puutarhassa voidaan puhua monimuotoisuudesta. Täällä on paljon erilaisia paikkoja pörriäisillekin.

 

Avoimet Puutarhat -tapahtuma 5.7.2020 jolloin puutarhat auki klo 12-17.

Huuhaalandia, Kurkelantie 218, Kisko.

Katiskanmäki, Särkisalontie 2, Ylönkylä.

Kaunisvaara cottage garden, Raitkorventie 11, Perniö as.

Terra Vinealis kotipuutarha, Taimintie 8, Särkisalo.

Vahtitupa, Raitkorventie 2 B, Perniö as.

 

 

Jaa artikkeli: