
Sovellus näyttää mukana olevat yritykset puhelimen ruudulla.
Perniön ABC on aloittanut ResQ-sovelluksen hyödyntämisen.
ResQ:n tavoitteena on hävikin minimointi. Se tapahtuu yhdistämällä ravintolat ja kaupat kuluttajien kanssa. Tuotteita myydään hieman halvemmalla hinnalla, jotta ne eivät joutuisi roskiin.
Perniön alueella ei tällä hetkellä ole ABC:n lisäksi muita sovellusta hyödyntäviä yrityksiä.
Sovelluksen kautta ABC:lta tarjotaan ravintolan vitriinituotteita, mutta toimintaa kasvatetaan asteittain niin, että myös mahdollista noutopöytähävikkiä myytäisiin annoksittain. Marketin puolelta tullaan myymään mahdollisesti tuotekasseja, joiden sisältö vaihtelee.
– Asiakkailta on tullut aika ajoin kyselyä, milloin meille olisi mahdollisesti tulossa ResQ-toimintaa. Itse koen, että nykypäivänä ihmiset arvostavat juuri ResQ:n kaltaisia toimijoita, joiden kautta voimme tarjota hieman edullisemmin marketin tuotteita ja ravintolatuotteita, joista on arjessa helpotusta ja iloa, ABC Perniön liikennemyymäläpäällikkö Minna Aitio kertoo.
ResQ oli kokeilussa muutamia vuosia sitten. Muuttuva maailmantilanne muutti tilannetta ja johti kokeilun lopettamiseen.
– Nyt toivomme, että ihmiset ottavat sovelluksen rohkeasti käyttöön ja kokeilisivat palvelua, jotta toiminta olisi jatkuvaa ja voisimme jatkossakin toimia entistä vastuullisemmin, Aitio pohtii.
– Meillä on vahva usko, että kysyntä ja tarve kohtaavat, kun ihmiset löytävät palvelun piiriin ja saavat käyttökokemusta, hän jatkaa.







