Skip to main content

Perniönjoen tulva nuolee talojen nurkkia

Perniönjoen jäät lähtivät yläjuoksulta sunnuntaina.  Joki tulvi ulos uomastaan aivan keskustan tuntumassa Kievarinkujalla.

Vesi nousi pääsiäisen aikana pelloille ja maananataina se nuoleskeli talojen nurkkia muun muassa Leskenkujalla. Päärisissä pääsy kahteen veden saartamaan taloon on veneen varassa. Kevyenliikenteen alikulku kantatien ali Aimontapontien ja Perniöntien risteyksessä oli kattoa myöten tännä. Kantatielle vettä tulee ainakin Kotaladossa ja Päärisissä. Myös Kemiöntie on veden peitossa kanavalta kilometrin verran mantereelle päin.

Kirkonkylässä Salontien yhden kellareiden suojaksi tehtiin sunnuntaina  tulvapato murskeesta.
-Vesi nousee sentin tunnissa kertoi kiinteistöjen omistaja Lasse Ojanen.

Kirkolla Kievarinkujan kävelysilta on suljettu. Siltaa vasten nojaa suuria jäälauttoja samoin kuin sillan pielessä olevaa pylväsmuuntamoa vasten.
Kiskonjoessa tilanne on rauhallinen. Heikkilän sillan alla on muutamia jäälauttoja ahtautuneena, mutta muutentilanne joessa on rauhallinen.

Latokartanon koski kuohuu valtoimenaan ja on ollut tämän pääsiäisen suosituimpia käyntikohteita.

Ylempänä Saarenjärvestä suuri osa on vielä jään peitossa. Muuttolinnuilla on avovettä oikeastaan vain tulvaniityillä. Saarenjärvestä ylöspäin Kiskonjoki on rauhallinen.
Jokien tyhjenemistä edesauttaa laskusuunnassa oleva merivesi. Tiistaina vedenpinta laski selvästi edellisen yön sateesta huolimatta.

Jaa artikkeli: