Skip to main content

Perätön ilmoitus puukkotappelusta Perniössä

Poliisi oli pitämässä ratsiaa pääsiäislauantaina hieman ennen puolta yötä Perniöntiellä.

Paikalle ajoi poliisille entuudestaan tuttu parikymppinen mies, jolla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Asian selvittely jäi kesken, kun hätäkeskukseen ilmoitettiin, että Perniössä huoltoaseman pihalla on usean eri henkilön välinen puukkotappelu.

Poliisit joutuivat jättämään kortittoman kuskin asian tutkimisen kesken ja lähtemään kirkonkylään huoltoaseman pihalle.

Mitään puukkotappelua ei kuitenkaan ollut, ilmoitus oli perätön.

 

Poliisit palasivat ratsiapaikalle, mutta aikaisemmin pysäytetty henkilöauto oli poistunut paikalta, vaikka miestä oli kielletty lähtemästä liikkeelle.

Toinen poliisipartio oli kuitenkin vastassa Perniöntiellä lähempänä Salon keskustaa ja sai pysäytettyä samaisen auton ja kuljettajan.

Nuortamiestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja tämä oli jo 23.

kerta vuoden sisällä, kun mies jäi kiinni kortitta-ajosta. Lisäksi miestä epäillään niskoittelusta poliisia vastaan, koska ei noudattanut poliisin käskyä pysyä ratsiapaikalla.

Jaa artikkeli: