Skip to main content

Pengersillan remontti viivästyy kevääseen

Särkisalon pengersillan uuden suuremman virtausaukon rakennustöihin päästään vasta ensi vuoden puolella.

–   Tälle vuodelle ei ole rahaa, kertoo siltainsinööri Jari Nikki ELY-keskuksesta

Sillan pielessä viikon päivät touhunnut proomu sai särkisalolaiset uskomaan töiden alkavan piankin.
Proomun päältä kartoitettiin pohjan mutia työsuunnitelmaan varten.  
–Saamme maastomallin tänään tiistaina, niin tiedämme vähitellen minkälaista paalutusta tarvitaan.

Tavoitteena on saada suunnitelmat valmiiksi ja urakoitsijat kilpailutettua vuoden vaihteeseen mennessä. Uusi silta toteutetaan  alkuperäisen suunnitelman mukaan kaista kerrallaan, kun puolta siltaa rakennetaan puolet vanhasta pengersillasta on liikenteen käytössä.
–    Siitä tulee niin pitkä väli, että siihen varmasti tarvitaan liikennevalot, miettii Jari Nikki.
Peruskorjauksen tarpeessa olevanykyinen silta puretaan uuden valmistuttua pois.
Virtauksia parantamalla tavoitellaan kirkkaampaa vettä varsinkin penkereen eteläpuolelle.

Jaa artikkeli: