Skip to main content

Pattinkia kohti taivasta

Tervepä terve. Toimituksen koillislappeen viikkorännit uusitaan tässä seuraavaksi.
***
Mielenkiintoista kuuluu isomman rakentamisen saralla. Vakka-Suomen Sanomat kertoi, että Vehmaalla puuhataan uuden yhtenäiskoulun rakentamista hirrestä tai muusta puusta. Turun Sanomat taas uutisoi, että Turun linnan liepeillä Linnanfältin alueen ensimmäinen puukerrostalo alkaa kohota lähiaikoina.

Jostain syystä puurakentaminen ajatuksena ilahduttaa, vaikka kyse toki on ennemminkin puuelementtirakentamisesta. Suunta näkyy olevan pois betonista, vaikka puolensa siinäkin.
Tuskin sikäli kannattaa riemastua, että ainakaan hirsitalon sisäilmaa nykykonstein tehtyyn puukerrostaloon tuskin tulee. Materiaali sinänsä ei varmasti ratkaise mitään, mutta koeyöpyä tuollainen uusi puukerrostalo pitäisi. Miten muuten voisi saada selville, onko siinä kaikesta huolimatta puutalon tuntu. Jos on, kehitys jatkukoon.
***
Sikäli, kun havainnekuvat paikkaansa pitävät, uudishankkeissa tuloillaan ei onneksi ole 90-luvun liikenneasemien tai 1800-luvun savutorppien toisintoja, vaikka joku toivoisi. Ovelimmillaan uusi puurakennus istuu vanhojen sekaan mutta on selvästi uusi. Uusvanhan rakentamisen voisi kieltää direktiivi tai edes säädös.
***
Ilman betonia tokikaan ei pärjätä, puukerrostalonkin alku on siinä, että pohjalle valetaan autohalli. Oikein se onkin, niin metkalta kuin arkisten peltilehmien säilöminen lämpimään holviin tuntuukin. Näin kuitenkin säästyy kortilla olevaa piha-aluetta leikkipaikoille ja muulle tärkeälle.

Sen verran ajat ovat muuttuneet, että 50-luvun tapaan peruna-tai hillokellareita kerrostaloihin ei enää piirrellä.
Tai no, monella on kärryssä kiinni kaikki hillot tai sitten osamaksuerät veivät viimeisetkin siemenperunat.
***
Heip.

aku.poutanen
@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: