Skip to main content

Palveluiden tarvitsijoiden määrä kasvaa

Kesäkausi voitaneen virallisesti viheltää alkaneeksi lauantaina kun kouluvuosi pistetään pakettiin.

Kesä tietää usein maaseudun yrittäjille sitä, että asiakasvirta voimistuu.
Näin voi toivoa käyvän myös eteläisessä Salossa.

 Edellytyksiä on, jos vapaa-ajanasuntojen lukumäärä lasketaan.   Hyvä mittakeppi on tämä lehti, joka postitetaan eteläisessä Salossa tai Raaseporin pohjoisosissa vapaa-ajanasunnon omistaville toispaikkakuntalaisille.  Heitä on hitusta vaille kaksituhatta.  Jos luku
kerrotaan keskimääräisellä  perheen koolla,  ei kovin pieni ole se porukka joka näille main kesänviettoon on saapumassa.

Edellytyksiä on sikälikin, että tarjonta on edelleen  hyvä: jokaisen palvelun  perässä ei tarvitse lähteä isompaan taajamaan.
Mielenkiintoinen tutkimisen aihe olisi tosin, miten mökkiläisten virta minkäkin palvelun perässä liikkuu. Käydäänkö esimerkiksi tietyillä kaupoilla Kemiössä, tietyillä kaupoilla Tammisaaressa, mitä ostetaan Perniöstä, mikä tuote tai palvelu lunastetaan suoraan särkisalolaiselta yrittäjältä, entä minkä takia ajetaan Salon keskustaan.

Mielenkiintoinen ajatus on siinäkin, että mökkipaikkakunnan yrittäjä, kauppias tai vaikka kauneushoitolan tai kioskin pitäjä, voi joskus olla vapaa-ajanasukkaalle myös tärkein paikallinen tuttavuus ja kontakti kulmakunnan elämänmenoon.   Yhdentekevää ei ole, millainen tämä kohtaaminen on.

Yrittäjyys, koulut ja kesät nivoutuvat yhteen  myös toisella tavalla.  Perniön yhteiskoulussa on talven ajan puhuttu yrittäjyydestä ja myös rohkaistu siihen.  Ajat ovat muuttumassa: aina vaan isompi joukko kesätyöikäisiä nuoria on ottamassa omakseen ajatuksen siitä, että kesätyö voi olla myös oma pieni yritys.  Tiistain esittelytilaisuudessa opittiin, että ainakaan liikeideoiden suhteen ei turhaa ujostella. Ajatuksia on, ja ne uskalletaan myös esittää.

Hyvä niin, kesän palvelutarjonta  sitä kautta vaan laajenee, jos nuoretkin tulevat kuvaan mukaan vaikka vain kesän ajaksi.
Se on paitsi vapaa-ajanasukkaiden, myös vakituisesti seudulla asuvien etu.

Jaa artikkeli: