Skip to main content

Paljon pyyteetöntä työtä

Laukanlahden suojeluyhdistys järjesti viikonloppuna vesikasvillisuuden niittotalkoot. Kiskon kirkkojärven hoitoyhdistyksen omat vastaavat talkoot olivat pari viikkoa sitten. Laukanlahdella nähtiin myös väkeä Kiskosta ja saatiin uusiakin vinkkejä vesikasvillisuuden keräämiseen niiton jälkeen. 
Yhdistykset käyttävät omaa kekseliäisyyttään vesialueiden hoidossa. Koska varoja on käytettävissä niukasti ja kaikki tehdään talkoovoimin, Laukanlahdellakin niittoa ja keräämistä tehdään itse nikkaroitujen lauttojen kanssa. Tarvikkeita näihin on saatu onneksi jonkin verran lahjoituksina. 
Niittäminen olisi toki mahdollista myös ammattilaiskalustolla, mutta urakoitsijan kutsuminen paikalle vaikka vain päiväksi olisi liian kallista. 
Laukanlahden suojeluyhdistys pyrkii säilyttämään Laukanlahden luontoarvojensa mukaisena elävänä merenlahtena. Niittojen lisäksi yhdistys on suunnitellut ja toteuttanut kosteikkoja lahden suojelemiseksi. Pitkäjänteinen työ on jo huomioitu esimerkiksi Pro Saaristomeri- palkinnolla. 
Myös yksityinen ihminen voi vaikuttaa luonnon hyvinvointiin. Linnunpönttöjen ja hyönteishotellien nikkarointi on samankaltaista yksityishenkilöiden tekemää työtä luonnon hyväksi. 
Vapaaehtoisten tekemä työ luonnon hyväksi on kullan arvoista. Viranomaiset kuten ELY-keskus eivät ehdi kaikkeen, vaikka voivatkin olla hyviä yhteistyökumppaneita hankkeiden toteuttamisessa.
Tarvitsemme vapaaehtoisia yhä enemmän, jotta luonto säilyisi hyväkuntoisena myös tuleville sukupolville.

Jaa artikkeli: