Skip to main content

Pakolaisleirien majoitusrakennukset voisivat olla suomalaista hirttä

TeijoConin Lasse Ojanen kehitteli pystyhirsiratkaisun, jonka valmistamiseen hankkeen yrityksillä on mahdollisuudet, jos tilaaja pystyhirttä haluaa. Lisäksi Ojanen on kehittänyt kuvan nostojärjestelmän, jolla talo saadaan kyytiin ilman nosturia.Suomalaiselle hirsiosaamiselle ja puulle haetaan uusia markkinoita entistä kauempaa pohjoisen metsistä. Suomen metsäkeskuksen hallinnoimassa, EU-rahoitteisessa hankkeessa on kartoitettu esimerkiksi mahdollisuuksia korvata pakolaisleirien telttoja hirsimökeillä. 
–Vasta kun käy paikan päällä, näkee miten järkyttävä rikkonaisten telttojen massa on ja sitten niitä poltetaan ja hävitetään muuten, sanoo projektiasiantuntija Niina Sjöholm Suomen metsäkeskuksesta. 

Hankkeen alla on viidentoista hirsialan yrityksen konsortio.  Salosta mukana ovat Teijo-talojen perustajan Lasse Ojasen TeijoCon Oy sekä Vehasen talot oy. 
–Ennen muuta hankkeen tarkoituksena on poistaa viennin esteitä ja avata yhteyksiä mahdollisten ostajien ja yritysten välillä, sanoo Sjöholm. 

Pakolaisleirien suhteen hän on kolkutellut YK:n alaisten järjestöjen ovia. 
–Suomi on YK:n hankintaprojekteissa pienellä prosentilla. Meillä olisi kuitenkin osaamista ja puuta.

Viime viikolla Sjöholm vieraili Nairobissa. Kenian valtio tukee köyhimpien ihmisten asumista, ja suomalainen puu voisi olla vastaus tähänkin kysymykseen, uskoo Sjöholm.Tarkoituksena ei ole myydä vain aineksia, vaan myös osaamista eli viedä Suomesta koulutusta rakennusten kokoamiseen. Esimerkiksi pakolaisleireillä olot ovat niin vaikeat, että rakennusten pystytys on voitava tehdä käsin. 

Ennen muuta puheena ovat olleet yksinkertaiset rakennukset, mutta helsinkiläinen arkkitehtitoimisto Ponkala Architects on piirtänyt myös muutamia luonnoksia siitä, miten monenlaiseen hirsi voi sopia. Havainnekuvissa on esimerkiksi kouluja.   
–Näytetään, että meillä on valmiudet myös designiin. 

 

Koko juttu 20.6. lehdessä.

Jaa artikkeli: