Skip to main content

Pakettiauto tönäisi koululaisen nurin Kaukurintiellä

Pakettiauto tönäisi koululaisen kumoon Perniössä Kaukurintiellä torstaina.

Yhdeksänvuotias koululapsi oli kävellyt tien reunassa kahden kaverinsa kanssa, kun heidät sivuuttanut pakettiauto oli lähtenyt jäisellä tiellä urista liirtoon ja tönäissyt lapsen nurin. Auton kuljettaja ei  ilmeisesti  ollut huomannut tapahtumaa eikä täten myöskään jäänyt paikalle. Lapsi ei ollut saanut tilanteessa vammoja, mutta hänet käytettiin kuitenkin terveyskeskuksessa tarkastettavana.

Poliisi pyytää pakettiauton kuljettajaa ottamaan yhteyttä. Kyseessä on mahdollisesti ollut tummansininen Ford Transit.

Lapsen vanhempien mukaan kyseinen tieosuus on vaarallinen, vaikka sitä on jalankulkijoita varten myös levennetty. Tällä levennyksellä myös osuman saanut koululainen oli kulkenut.

Juttua tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Jaa artikkeli: