Skip to main content

Paikun iltavuoroja Saloon kokeillaan syksyllä, jos rahaa heltiää

Salon paikallisliikenne Paikussa aiotaan kokeilla syksyllä iltavuoroja.
Kaupunkikehityslautakunta päätti tiistaina, että elokuun lopusta vuoden loppuun kokeillaan uutta iltalinjaa, mikäli kaupunginvaltuusto tähän lisämäärärahan myöntää.

Ajatuksena on, että uudella iltalinjalla ajettaisiin arki-iltaisin klo 22:een asti noin kahden tunnin vuorovälillä. Linja palvelisi kolmen alueen asukkaita ja yksi niistä on väli Salosta Perniöön. Kaksi muuta ovat kierros Sirkkula-Halikko ja väli Salo-Vaskio.
Kokeilun hinnaksi on laskettu 35 000 euroa. Taustalla ovat muun muassa asiakastutkimukset ja -palaute, joissa on todettu, ettei vain arkipäivisin kulkeva liikenne yksin vastaa kaupunkilaisten tarpeisiin.

Paikun kyytiin pääsee kesällä maksutta viikoilla 26-30 eli juhannuksen jälkeisestä maanantaista heinäkuun loppuun.

Jaa artikkeli: