Skip to main content

Päivähoitoa sovitellaan Perniön lukion tiloihin

Perniön päivähoitopaikat voisivat sopia lukion tiloihin, jos lukio-opetus Perniössä päättyy.

Tätä mieltä on Salon sivistystoimenjohtaja Petri Moilanen.

Tiistaina julkistetussa palveluverkkoselvityksessä todetaan Perniön päivähoidon toimivan monessa pienessä yksikössä, joten keskittäminen olisi taloudellista.
Petri Moilanen tyrmää ajatuksen kunnantalosta päiväkotina, kiinteistökustannukset tulisivat olemaan valtavat.
Sen sijaan selvityksessä sanotaan, jos Perniön lukio päätetään lakkauttaa aikaisintaan syksyllä 2012, tiloihin voisi sijoittaa kaupungin toimintaa. alakoulun tai varhaiskasvatusta.
Kaupungissa on pula päivähoitopaikoista, käyttöaste on reilut sata prosenttia, keskustassa 135 prosenttia.
Elokuun tilanteen mukaan ensi vuoden alussa tarjolla olisi 81 paikkaa ja jonossa 131 lasta. Hoitopaikkoja tarvitaan viitisenkymmentä lisää.

Jaa artikkeli: