Skip to main content

Pääristen osuuskunta ulottaa lonkeronsa viljavarastolle asti

– Aamulla kahdeksalta aloitetaan, eikö vaan, kysyi Tauno Hakola Timo Korpiselta Perniön viljavaraston pihalla tiistaina, Pääristen jätevesiosuuskunta viemäröi myös viljavaraston. Varastolle menevää putkea purkivat kiepiltä tiistaina Eero Lepistö, Tauno Hakola, Raimo Taimela, Risto Keränen ja auton puikoissa Timo Korpinen.kun päivän työt olivat paketissa.

Kyllä vain, kahdeksalta alkoivat työt myös keskiviikkona.

Hakolan kysymys kertoo siitä, että mieli palaa tekemään:  mies on yksi Pääristen jätevesiosuuskunnan talkoolaisista ja mukana tekemässä pitkiä päiviä. 

Aiemmin tänä vuonna perustetun osuuskunnan ajatuksena oli rakentaa Päärisiin viemäriverkko ja yhdistää kylän talot kunnan viemäriin. 
Hanke etenee hyvällä tahdilla ja on vanhetessaan kasvanut ulos Päärisistä: alussa kaavaillun  25 talon sijaan viemäriin on liittymässä jo kolmisenkymmentä kiinteistöä, mukana myös viljavarasto.
Ilman  talkoolaisia homma ei etenisi nykyisellä tahdilla.
– Tunnustus on annettava, talkoohenki on täällä herännyt eloon,  kehuu osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Korpinen.

Tiistaina oli valtaosa viemäriputkista jo vedetty suurin piirtein oikeille paikoilleen, nyt alueella urakoi salaojakone joka tekee kaivannot ja laskee putket paikoilleen. 
SSP-yhtiöt tuo uutuutensa päärisläisten ulottuville: samoihin kaivantoihin viemärin kanssa lasketaan samalla valokaapeli.  Käytännössä jokainen jätevesiosuuskunnan jäsen saa näin myös 10 megatavun nettiyhteyden.

Kustannusarvio on kasvanut liittyjien määrän noustua, nyt kokonaiskuluiksi on tulossa noin 180 000 euroa.  Kiinteistöä kohti nettohinta viemärin osalta pyritään pitämään 3000 eurossa, valokaapelista tulee lisäksi kiinteistöille tuhannen euron lasku.  Ympäristökeskukselta on luvassa 20 prosentin avustus kokonaiskuluihin, kaupunki on tulossa mukaan avustuksella ja osuuskunnan lainan takaajaksi.

Lue lisää Perniönseudun Lehdestä

Jaa artikkeli: