Ei tapahtuma väkisin vedä
Salon kaupungin syystapahtumissa on turhan rahanpolton makua.
Salo-rock ei vetänyt yleisöä lainkaan, samoin kekrijuhlia kylissä on jouduttu perumaan sillä ihmiset eivät lähde liikkeelle. Harmi varmasti vilpittömällä mielellä syntyneiden ideoiden kannalta.
Entä mistä sitten kiikastaa. Osasyy voi olla huonossa ajankohdassa, osa ehkä laimeassa markkinoinnissa. Kolmas palikka syitä selviteltäessä voisi olla siinä, että järjestäjänä kaupunki voi etenkin reuna-alueilla oudoksuttaa. Suuri houkutus olisi ajatella, että esimerkiksi kekrijuhla paikallisen kyläyhdistyksen junailemana olisi voinut kiinnostaa enemmän.
Teijolla aluetoimikunnan ja kaupungin edustajien tapaamisessa vähän aikaa sitten todettiin, että asukkailta kysyminen jo ennen suunnittelua säästäisi rahaa ja vaivaa. Kylissä tiedetään parhaiten paikalliset olot, toiveet ja ei-pidetyt asiat.
Puheena Teijolla olivat muun muassa kaavahankkeet, mutta sama logiikka pätee tapahtumiinkin. Tapahtumat voivat lähteä kuntalaisista itsestäänkin, ja kaupunki voisi tällöin olla tärkeä tukija – jos ei muuten niin rahallisesti.
Ilmaista ei nytkään tehty työ ole, periaatteessa turhaan markkinointiin menneellä summalla olisi ollut käyttönsä tiukassa taloustilanteessa muuallakin.
Suojatiekuriin on konstinsa
Suojateiden kehno turvalllisuus nousi puheenaiheeksi sen jälkeen, kun Helsingissä kaksi tyttöä loukkaantui vakavasti jäätyään suojatiellä auton alle.
Ilmiö, se että suojatietä ei riittävästi kunnioiteta, ei ole vieras Salossakaan. Kyse ei voi olla siitä, etteikö sääntöjä ja jalankulkijan haurautta tiedettäisi. Ennemminkin ongelmana on puhdas piittaamattomuus.
Aivan puhtain paperein eivät selviä jalankulkijatkaan, omista oikeuksista kiinni pitäminen ei saa johtaa turhan täpärälle meneviin kadunylityksiin. Autoilijan on silti oltava tarkempana.
Mitä tilanteelle sitten voisi tehdä. Joka kadunylitykselle ei voida rakentaa ali- tai ylikulkua eikä muuta tekniikkaa, joka ei estäisi jästipäisimpiä ajamasta risteysalueilla liian kovaa.
Jääkö ainoaksi keinoksi porkkanan sijaan keppi, se että piittaamattomasta suojatiekäytöksestä määrätään kertakaikkisen kovat rangaistukset.