Liikennesolmut avautuvat
Eteläisessä Salossa ovat avautumassa liikennesolmut.
Vuosikausia on puhuttu niin Kemiöntien risteyksen parantamisesta kuin Lehmijärven liittymänkin turvallisuuden kohentamisesta.
Nyt ovat kuin varkain alkaneet parannustyöt molemmissa kohdissa; Lehmijärven risteyksen kohennus on asfalttia vaille valmis, kiertoliittymän maankaivuutöitä puolestaan tehdään parhaillaan.
Kaksi ikuisuusaihetta on siis hoidossa, seuraava on jo varmasti tulossa.
Yksi ei liikenneympäristöön, mutta liikkumiseen liittyvä kiusakin on ratkeamassa ainakin toistaiseksi: Teijon suunnalla on kismittänyt kaupungin järjestämän asiointiliikenteen niukkuus ja sopimattomat aikataulut.
Paikallinen taksiyrittäjä on ajanut Matildedalin ja Salon keskustan välistä reittiä lauantaisin, ja nyt kokeillaan olisiko kyytiläisiä myös arkiaamuiksi. Hyvänä välikätenä kokeilua käynnistämässä on ollut aina aktiivinen Teijon alueen kyläyhdistys.
Ratkaisu on yksinkertaisuudessaan ilahduttava; jos autoilija tietää, että kyytiläisiä tietylle reitille tiettynä päivänä on, miksi hän sitä ei ottaisi ajaakseen. Malli muistuttaa vanhanaikaista naapuriapua. Toivoa sopii, että matkustajia on kuten ennakoitukin, eikä autoilija ota edes kokeilusta takkiinsa.
Teijon liikennekokeilu on mallikelpoista oma-aloitteisuutta. Sitä ei ole kaupunki tilannut eikä kilpailuttanut, mutta kaiken kaupungin tuen ulkopuolella sen ei tarvitsisi tämän takia olla – joukkoon kun mahtuu varmasti niitäkin ajopäiviä jolloin auto ei ole täynnä.
Kuka valvoo savuttomuutta
Tupakka on katoamassa katukuvasta jokseenkin tyystin, jos hallituksen esittämät tiukennukset tupakkalakiin menevät läpi. Kovin kauaa ei sittenkään ole siitä, kun tupakoida sai vapaasti niin toimistoissa, liikennevälineissä kuin lähes joka kodissa. Nyt polttaminen aiotaan kieltää jopa rock-festivaaleilla ja erilaisissa ulkoilmatilaisuuksissa.
Asiasta on kehkeytynyt muun muassa internetissä rönsyileviä keskusteluja. Ääriesimerkki on väite, jonka mukaan kiellolla kuristetaan pois luova luokka Suomesta.
Luovuuden ja tupakan välistä yhteyttä on vaikea nähdä, sitä vastoin sauhuttelun yhteyden eri sairauksiin pitäisi olla jokaiselle selvää. Harrastuksena se ei ole kovin halpakaan eikä ainakaan lisää ihmisen viehättävyyttä.
Lainmuutoksessa mennään silti takamus edellä puuhun: kaavailluilla rajoituksilla tupakanpoltto voidaan kieltää, mutta ei lopettaa. Ajatus siitä, että vaikkapa festivaaleilla voitaisiin todella valvoa kymmenien tuhansien ihmisten tupakoimattomuutta, tuntuu melko mahdottomalta. Muutoksen pitää lähteä polttajasta itsestään ja omasta oivalluksesta.