Liikenteen vaikea aika
Vaikka talvesta ei vielä voi olla tietoakaan, tieliikenteessä eletään nyt jopa vuoden vaikeimpia aikoja.
Illat ja aamut ovat pimeät, hirvieläimet vilkkaasti liikkeessä, yöpakkaset saattavat jo jäädyttää tienpintoja. Kun soppaan lisätään teillä liikkuvat hitaat maatalouskoneet ja syyssateet, on ajaminen joskus kaukana siitä, mitä se kesäisenä poutapäivänä on. Moni pienet matkat esimerkiksi polkupyörällä ajanut myös hyppää auton rattiin entistä hanakammin, jos sää ei polkemista suosi.
Paljon voi tehdä jo ennakkoon; pohjoiseen matkaavat ilman muuta ovat jo kiertäneet talvirenkaat alle. Lisää turvallisuutta voi tehdä esimerkiksi hoitamalla valot ja muut näkemiseen liittyvät asiat kulkupelissä kuntoon. Investointi ei ole iso.
Tärkein ei maksa senkään vertaa: tuttuunkin matkaan voi varata aikaa enemmän kuin yleensä. Kelloa vasten ajaminen syyshämärissä, sateissa on turhaa tuurin koettelemista.
Ensi vaalit menevät matalalla profiililla
Kuluvaa viikkoa on leimannut vääntö pääministeri Matti Vanhasen (kesk) vaalirahoituksesta.
Vielä eilen lehden mennessä painoon tilanne oli sama kuin miksi se tiistaina jäi: pääministeri odottaa lisänäyttöjä väitteistä, joiden mukaan rakennusyhtiö olisi maksanut osan tarvikkeista Vanhasen omakotitaloon.
Tilanteen täytyy joka tapauksessa laueta johonkin suuntaan, mutta ennakkotapaus siitä tulee joka tapauksessa. Veikkaus tuskin menee pahasti pieleen, jos arvaa että monet seuraavat vaalit käydään aiempaa matalammalla profiililla ja vaalikustannusten maksajia ei tarvitse erikseen kysyä.
Nopeaa ratkaisua asiaan toivoisi joka tapauksessa; kohu ei voi olla vaikuttamatta hallituksen toimintakykyyn. Muutakin pähkäiltävää kuin rahoitussoppa varmasti olisi.