Skip to main content

Pääkirjoitus 31/2009

Riittäisikö elvytysrahaa tällä kerralla
Vuotta on vielä pitkästi jäljellä, mutta valtion ensi vuoden talousarvion teko on jo aloitettu.
Ministeriössä tehty esitys käsitellään budjettiriihessä elokuussa ja tämän jälkeen hallitus antaa ehdotuksensa eteenpäin eduskunnalle.
Ennusmerkit eivät lupaa ainakaan helppoa urakkaa: Suomi velkaantuu edelleen ensi vuonna ja linjaus näyttäisi olevan, että menoista ei radikaalisti tingitä vaikka tulopohja kapenisi.
Tähän niveltyy luontevasti kysymys elvytysrahasta. Viime jaossa Varsinais-Suomi jäi esimerkiksi tiehankkeiden osalta pahasti lapsipuolen asemaan; tehtävää olisi mutta ylimääräiset rahat jaettiin muihin maakuntiin. 
Kolmas tekijä on työttömyys.  Sen suhteen ennusteet on rukattu jo varsin synkiksi; loppuvuodesta työttömiä voi olla jo kymmenenkin prosenttia.  Suuruusluokka on sama kuin edellisen laman aikaan.
Budjetin teossa on samalla kyse arvovalinnoista.   Lisää rahaa esimerkiksi elvytykseksi puettuna tietää joitain työpaikkoja valtion hommissa. Ehkäistäisiinkö työttömyyttä tätä kautta, vaikka se jotain maksaisikin, vai vedettäisiinkö rahahanat kiinni ja annettaisiin työttömyystilastojen rumentua.
Kaikille halukkaille ei kuitenkaan ennen noususuhdanteen alkua työtä löydy, eikä noususuhdanne tarkoita sitä että asiat muuttuisivat yhdessä yössä paremmiksi:  maa on mittavan velkaantumisen alussa .
Kaikkea tekemistä ja rakentamista  ei voida pistää kuitenkaan jäihin, Muuten lähivuosista ei tule mahdollisesta noususuhdanteesta huolimatta juuri nykyistä helpompaa, kun samalla pitäisi maksaa pois lainaa ja hoitaa niitä asioita jotka taantuman aikaan jätettiin odottamaan aikaa parempaa.

Vähän huojentavaa
Sikainfluenssa jatkaa leviämistään otsikoissa ja maailmassa. Suomessa varmoja tautitapauksia on toki havaittu, mutta vielä verraten vähän. Taudin yleistymistä kuitenkin ennakoidaan;  H1N1-virus poistettiin yleisvaarallisten tautien luettelosta, sillä  sen katsotaan olevan vaiheessa jossa maailmanlaajuista leviämistä ei voida estää. 
Tämä voi kuulostaa pahalta, toisaalta samalla tulee huojentavia tietoja kuten se, että rokotetestaukset ovat alkaneet ja  esimerkiksi raskaana olevien riski saada vakavia oireita on sittenkin vain vähän pienempi kuin muilla.
Paniikkiin ei edelleenkään ole aihetta, oireiltaan tauti on lievä ja tavallisen influenssan kaltainen.
Yksi, mistä on helppo hämääntyä, on nimi: sikainfluenssa tuo herkästi mieleen pelätyt eläintaudit kuten suu- ja sorkkataudin.

Jaa artikkeli: