Oppisopimus on paljon puhuttu, mutta yhä suhteellisen vähän käytetty tapa ammatin hankkimiseen.
Suomessa ollaan esimerkiksi Saksaan verraten jäljessä siinä, missä määrin oppisopimusta käytetään.
Toiveita lisääntymisestä on, oppisopimus on isossa osassa muun muassa hallituksen nuorisotakuun toimenpideohjelmassa.
Oppisopimus kuulostaa yhtäältä hyvältä; se on työnantajalle edullinen ratkaisu ja opiskelijalle käytännönläheinen tapa oppimiseen.
Toisaalta oppisopimus on edelleen määrittelemätön kysymys; onko se opiskelua vai työllistymisen keino. Luultavasti ainakin tervetullut vaihtoehto niille, joita perinteinen koulunpenkin kuluttaminen ei innosta.
Oppisopimus muuttaa opiskelun koko kuvaa; entistä isompi osa tutkinnosta on siinä yrityksen vastuulla
.
Ennen muuta se asettaa haasteita yrityksille; miten ne uskaltautuvat esimerkiksi tarjoamaan oppisopimuspaikkoja. Vaadittuja työpaikkakouluttajiakin on oltava ja koulutuksen ja ohjauksen tasalaatuista. Maata oppilaitosten jalkojen alta se tuskin syö, mutta voi muuttaa sitä, mitä niiltä vaaditaan: ehkä entistä enemmän juuri oppisopimuksiin liittyvää koulutusta.
Vaikka lisäämisen varaa on, oppisopimusta myös käytetään: tässä lehdessä kerrotaan, miten oppisopimus soveltuu ammatin hankkimiseen muun muassa apteekkialalla. Varmasti on ammatteja, joilla oppisopimus ei tule kysymykseen, mutta myös aloja, joilla sitä ei ole tullut vielä kenenkään mieleen koettaakaan.
Toivoa sopii, että tieto hyvistä kokemuksista rohkaisee kokeilemaan oppisopimusta yhä uusilla aloilla.
