Perniön lääkäritilanne jatkuu hankalana. Hyvinvointialue on hakenut lääkäreitä terveysasemalle, jälleen tuloksetta. Omia lääkäreitä ei ole joka hakukerralla saatu eikä ostolääkärinkään löytyminen ole ollut itsestäänselvää. Kaksi jo eläköitynyttä lääkäriä teki tämän vuoden alkuun asti työpäiviä terveysasemalle, mutta hyväntahtoisuuden varassa palvelu ei voi olla.
Hyvinvointialuetta kritisoidaan monesta, joskus aiheesta ja joskus vähemmin perustein. Lääkäritilanne taitaa kuulua jälkimmäiseen: jos hakijoita ei ole, heitä ei ole. Nuoria lääkäreitä terveysasema maaseudulla ei välttämättä kiinnosta, etenkin jos tiedossa on, että työ on yksinäistä. Sitä se joskus on, ja sitä riittää, jos neljän lääkärihuoneen asemalla on työssä vain yksi tai kaksi lääkäriä. Haavekuvan asteelle jää ajatusleikki siitä, että ehkä muutaman nuoren lääkärin kimppa voisi innostua pyörittämään pientä terveysasemaa vähän kuin omaansa.
Toisaalta terveysaseman käynneistä moni hoituu jonkin muun ammattilaisen kuin lääkärin avulla. Tästäkin on puhuttu vuosikausia: joka vaiva ei tarvitse lääkäriä vaan esimerkiksi sairaanhoitajan ammattitaitoa. Kaiken jälkeenkin lienee aseman ovella aamulla kansalaisia, joille ei kelpaa kuin lääkäriaika.
Hallitusohjelmaankin on kirjattu omalääkärimallin palauttaminen. Kunnanlääkärien ja terveyskeskuslääkärien aikaan tämä malli toimi kuin itsestään – voi olla, että paikkakunnalla itse asuvakin lääkäri sitoutui tekemiseen toisin kuin muutaman viikon keikan tekevä. Kun lääkäri vaihtuu muutaman kerran vuodessa, omalääkärimalli ei varmastikaan pääse toteutumaan. Pitkien hoitosuhteiden edut on monesti kerrottu.
Pessimisti voisi ajatella, että tätähän tämä joka tapauksessa tulee olemaan: Perniönkin terveysasema on kutistumassa sote-pisteeksi, jolla ei lääkäriä tulisikaan olla. Sekään ei aina lohduta, että muualta lähtee vielä enemmän.
