Mikä on ensimmäinen mielikuva sanasta omaishoitaja? Ehkä monelle tulee ensiksi mieleen muistisairas ikäihminen, jota puoliso hoitaa viimeiset vuodet kotona.
Totuus on laajempi. Saman otsikon alle mahtuvat muun muassa iäkkäitä vanhempiaan hoitava kansalainen tai vanhemmat, jotka hoitavat kotona esimerkiksi vaikeasti sairasta lastaan.
Parhaillaan vietetään valtakunnallista omaishoitajien viikkoa. Viikon tähtiin kuuluu Salon omaishoitajat ry, joka on kehittänyt lääkärien ja hoitajien kanssa omaishoitajareseptin. Sen tarkoituksena on kiinnittää huomiota omaishoitajien jaksamiseen.
Omaishoitoa voi miettiä ainakin kahdesta vinkkelistä; yhteiskunnallisesti ja toisaalta inhimillisesti.
Yhteiskunnallisesti olisi helpointa puhua ensiksi rahasta. Omaishoitajien vuosittain tekemän työn arvoa voidaan arvioida hoidettavien määrän kautta: omaishoitotilanteita arvioidaan olevan noin 300 000, joskin omaishoitosopimuksia on tehty vain noin 40 000. Valtaosa hoitosuhteista pyörii pelkältä läheisen ihmisen auttamisen pohjalta, vailla rahallista tai muuta korvausta. Ilman omaishoitajia laitoshoidossa olisi jopa lähes 20 000 ihmistä nykyistä enemmän.
Inhimillisesti katsoen kyse on siitä, että hoidettava, saa asua kotonaan. Jostain kulmasta katsoen hoitaja tekee uhrauksen. Perustellusti voidaan sanoa, että kyseessä on myös arvovalinta. Omaishoito on ehkä ajatuksellisesti lähinnä menneiden vuosien pihapiiriä, jossa kaksi, kolme sukupolvea eli yhdessä.
Kärjistäen voisi ajatella, että omaishoitaja on yksityinen palveluntuottaja siinä, missä isot hoiva-alan yrityksetkin. Mitoitus tietysti on juhlallinen; hoitaja per hoidettava.
Yksityiset tekijät ja kolmas sektori täydentävät julkisia palveluita jatkuvasti enemmän. Sitä samaa tekevät omaishoitajat ja heihin on niin suhtauduttava. Omaishoitajien tuen tason pitäminen asiallisella tasolla on yksi asia, omaishoitajien jaksamisesta huolehtiminen toinen. Salossa kehitelty malli omaishoidon lähettiläineen saisi levitä valtakunnalliseksi.
