Skip to main content

Suomen kesään kuuluu nyt jo kiinteästi käsite kesäkumi.

Kesäkumi oli alkujaan Radiomafian käyntiin potkaisema kampanja, jolla pyrittiin ehkäisemään sukupuolitautien leviämistä nuorten keskuudessa.  

Kampanja on edelleen hyvissä voimissa ja periaatteet hyväksi havaitut:  iso osa kampanjaa on aina ollut sen nimenkin mukaan kondomin tärkeydestä kertominen ja ilmaisten kondomien jakaminen esimerkiksi festivaaleilla.

Kuluvan kesän aikana Ylen, SPR:n, Sotilaskotiliiton ja syöpäjärjestöjen pyörittämässä kampanjassa pistetään jakoon jopa 200 000 kesäkumipakettia.
Kovin moni ei vakavissaan liene nykyään sitä mieltä, että kyse olisi moraalittomuudesta tai irstailusta, jos kesäillassa lempi leiskahtaa.    *

Joka tapauksessa edistystä asenteissa on tapahtunut.  Kovin montaa vuosikymmentä siitä ei ole, kun  aihe oli mystinen: kondomeja ostettiin apteekista ja silloinkin häveliäästi tiskin alta.   Kun aihe on  näkyvä ja iloinen,  voisi olettaa että  myös käyttö on luontevaa kun sen aika tulee.
Yksin tilastoja vilkaisemalla kampanjan tärkeys käy selväksi.   Viime vuonna Suomessa kirjattiin lähes 13 000 klamydiatapausta, lähes 190 hiv-tapausta ja 250 tippuritartuntaa.  Lisäksi on valtava määrä ei-toivottuja raskauksia sekä huolta ja murhetta.

Jos tilastot ovat yhtään kauniimmat ensi vuonna, kampanja on jo maksanut itsensä takaisin.

Jaa artikkeli: