Skip to main content

Nuorisotoimi ärähti Narikan siirtoaikeista

Perniössä viriää kapinamieli  Salon kaupungin aikeista myydä alueen kiinteistöjä ja keskittää palveluja.  Narikassa käy päivässä parhaimmillaan yli 80 nuorta. Jere Niemelä piipahti paikalle tiistaina biljardia pelaamaan.

Kaupunginhallituksen suuntaan ovat nyt rähähtäneet muun muassa nuorisotoimi sekä Lupajan punaisen koulun käyttäjät.
Salon suunnitelmissa  on ollut siirtää entisen kunnantalon tiloihin muun muassa kirjasto, päiväkoti ja nuorisotila Narikan toiminta.  Kyseessä on kaupunginjohtaja Antti Rantakokon esitys, päätöksiä asiasta on määrä tehdä keväällä.

Perniön kirjastonjohtaja Kirsti Leikkonen arvioi jo marraskuussa, että kirjastolle ei saada ilman mittavia muutoksia  kunnantaloon toimivia tiloja.  

Samoilla linjoilla on nyt myös nuorisotoimi.  Kirje asiasta on jo lähtenyt  kaupunginhallituksen jäsenille.

– Varmasti sinne yläkertaan saadaan sinällään hyvät tilat, jos on käyttää mielettömästi rahaa muutostöihin, tiivistää  projektityöntekijä Minna Kivinummi Salon nuorisopalveluista.

Hän pelkää rahallisen säästön jäävänkin olemattomaksi.
– Kunnantaloon pitäisi tehdä kaikki henkilökunnan sosiaalitilat ja toimistotkin, hän muistuttaa.

Kivinummen mielestä nykyiset tilat Sillankorvassa ovat pohjaratkaisultaan toimivat, helpot tulla ja nuorten puuhia on helppo valvoa.  Kunnantalossa on iso, pimeä piha ja paljon rappukäytävää, jota on käytännössä mahdoton pitää silmällä kolmannesta kerroksesta.

Toinen takajaloilleen noussut joukko on  kansalaisopiston entisöintikurssi.
– Suosiolla emme pois lähde, ensin pitää kaupungin etsiä Perniöstä korvaavat tilat, toteaa  pitkän linjan harrastaja Liisa Vainio.
Hän kehaisee Lupajan tiloja erinomaisiksi entisöijille: neliöitä on riittävästi ja isot työt voivat olla koululla säilössä.
– Miten me johonkin Hermannin kouluun voimme lähteä, jos sieltä pitää aina ottaa työ mukaan kun lähtee kotiin. Ei jotain sivustavedettävää joka kerran kuskata kouluun ja sieltä pois.
 Kurssilaisilla on ollut pääsy tiloihin tarvittaessa myös muulloin kuin kurssipäivinä.   Koulu on myös perniöläisille sopivan, jopa kävelymatkan päässä, muistuttaa Vainio.

Jaa artikkeli: