Skip to main content

Niksaari on tärkein särkisalolaisille

Kaupungin myytävien kiinteistöjen listalla kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä on kolme kohdetta Särkisalosta, kuten uumoiltiinkin.   Olli Saarela (seisomassa) esitti kunnantalon ostamista erillisen kiinteistöyhtiön lukuun.
Klippula, kunnanvirasto ja Niksaaren sauna ovat heti myytävien listalla. Heti tarkoittaa, että kiinteistöt ovat heti myytävissä, kun myyntipäätös tehdään. Myyntipäätöksiä tehdään talousarviokäsittelyn jälkeen.
Särkisalossa pohdittiin jo ennen listan julkituloa, mitä keinoja asukkailla on pelastaa edes yksi kohde omaan ja muiden kaupunkilaisten käyttöön.
Enemmistö pitäisi Niksaaren saunan.
Klippulan mahdollinen myynti  ei sen suurempaa keskustelua herättänyt, kesäsiirtola on aina ollut kaupungin omistuksessa.
Keskustelussa puhetta johtanut Jarmo Vähäsilta toivoi ehdotuksia, mitä kiinteistöille voisi tehdä.
–Kaupunki ei tule meille mitään ehdottamaan.
Kunnanviraston tontti on kaavassa virasto- ja hallintorakennusten aluetta, eikä sillä ole omaa rantaa.
–Kirjaston siirrosta kunnantaloon on puhuttu, mutta en tiedä mihin puheet ovat jääneet, kysyi Ilkka Wikström.
–Minulla ei ole mitään sitä vastaan, ilmoitti kirjastosihteeri Irja Westberg.
Kunnanviraston suhteen syntyi monenlaisia ajatuksia.
Olli Saarela heitti ehdotuksen laajapohjaisesta kiinteistöyhtiöstä, joka ostaisi kunnanviraston.
Niksaari rinnastettiin uimahalliin, jos se myydään, myydään myös uimahalli.
Mirja Meriluoto muistutti heti alkuun, että Niksaari on merkittävä tapahtumapaikka. Juhannussalon nosto, soutukilpailu ja muinaistulet ovat paikallisperinnettä.
Marita Wikström puolestaan ihmetteli, ettei saunaa ja saarta ole mainostettu missään.
Aluetoimikunta on  puoolestaan sorvannut ehdotuksen kannanotoksi.
Siinä todetaan Niksaaren saunan myynnin olevan yhdistymisasiakirjan hengen vastainen. Siinä painotettiin, että palveluja on säilytettävä reuna-alueillakin.
Kannanotossa  ehdotetaan kaikkien toimintojen siirtämistä entiseen kunnantaloon, josta saisi pienin kustannuksin toimivan monitoimitalon. Sen sijaan huonoon kuntoon päässeen entisen terveystalon, jossa nyt toimii muun muassa kirjasto ja punttisali, voisi purkaa.

Jaa artikkeli: