Skip to main content

Natura Viva yrittäjäksi Teijon kansallispuistoon

Teijon kansallispuistoon on valittu uusi yrittäjä. Metsähallitus on valinnut Matildanjärven palveluista vastaamaan Natura Vivan, joka tällä hetkellä toimii pääkaupunkiseudulla. Sen kiinteät toimipisteet ovat parhaillaan Vuosaaren melontakeskuksessa ja Espoon Nuuksiossa.

Toimitusjohtaja Ilkka Lariola sanoo, että tutustuminen alueen toimintaan ja kehitykseen sekä soittokierros paikallisille yrittäjille helpottivat päätöksen tekemistä.
-Olimme yhteydessä muutamiin yrittäjiin ja siitä tuli se tunne, että meidät otetaan Teijolla avosylin vastaan, Lariola toteaa

Kesäkausi kansallispuistossa alkaa toukokuun alussa.
-Se tulee eteen todella nopeasti ja siihen mennessä emme varmaan tee mitään suuria uudistuksia. Toiminnan myötä näemme, missä on kehitettävää.

Melonta on yrityksen keskeistä toimintaa ja näin tulee olemaan myös Teijolla. Muista luontoakktiviteeteista Lariola nostaa esiin suppailun ja fatbike-pyöräilyn. Luontotalon lähellä sijaitsevat varauskodat, kalamajat ja asuntovaunupaikat ovat edelleen jatkossa tarjolla. Lariola toteaa, että osa palveluista kuten sauna ja kalamajat voidaan pitää tarjolla myös talviaikaan.
Rekrytointi Teijolle alkaa heti ja Lariola toteaa, että kansallispuisto työllistää kolmesta neljään työntekijää kesäaikaan.

Jaa artikkeli: