Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen lounaisholvin tilit tasataan tässä seuraavaksi.
***
Palkka-ale on viikon sana.  Kaikkihan siihen ovat lähdössä tai ainakin luvanneet harkita, yritysjohtajat ja poliitikot ja kaikki.

Mikäs siinä, kunhan eivät tämän kuorolaulun jälkeen hpistä ansioluetteloon, että ”kykenevä itsenäiseen päätöksentekoon”.

Eipä sillä, että sanojen ja tekojen tarvitsisi olla tekemisissä keskenään.

Presidentin kirjeestähän tämä  lähti.  Uutenavuotena mies oli varoitellut puheessaan itsekkyyden lisääntymisestä.
Tietysti äänekkäät lupaukset alentaa omaa palkkaa ovat  kenen vaan suusta kuultuna äkkiä ajatellen  myös itsekästä puuhaa, pyrkimys saada  lisää kavereita.    

Arjen esimerkki aiheesta on se pihan kiusattu kaveri jolla on kilon karkkipussi ja joka antaa mätkijöille kourallisen kullekin hengissä selvitäkseen.  Viitoskerroksen ikkunasta katsoen pihalla tapahtuva namujen jako tietysti näyttää epäitsekkäältä ja jalolta.

Palkanalennuksia lupailtaessa ei tarvitse toki mennä noin pitkälle, tällöin kun karkit kaivetaan maahan eikä anneta niitä kenellekään. Itselle jää silti pussista valtaosa.
***
Mutta ei tässä suin päin huippupalkkoja suvaita. Suurimmillaan summat  ovat järjettömiä ja omiaan etäännyttämään saajansa toisesta ääripäästä. 

Se ääripää ovat ne perheet, joissa loppukuusta lasketaan että ostaako nippu uusia sukkia vai tankatako autoa sen verran, että pääsee vielä töihin.    
Siinä tilanteessa oleminen ei kerro mitään siitä, onko vietetty leväperäistä elämää vai ei. Harvoin kuitenkaan on.

Puheenaiheitahan mahtuu framille noin yksi kerrallaan. Sikäli on harmi että tämä aihe taitaa kulua loppuun maan tapaan sitä kauhistellessa, että joku tienaa toista enemmän.    
***
Tähän liittyy sekin, että ajokortin hinta jatkaa nousuaan.   Tilastoihme ei ole jostain bongaamani tieto, että kortti maksaa Helsingissä tuplasti sen, minkä Rovaniemellä.   

Halpalennot ja –bussithan meillä jo on, ja ulkoisesti eroa kalliimpaan ei ole; käytössä ovat samat radat samoin vuokrin kuin muillakin, hyvä kalusto ja ammatti-ihmiset puikoissa.    Lähinnä pysäkkien paikoissa on tingitty.

Pistää miettimään,  olisiko halpatuotanto jossain määrin sovellettavissa autokoulualalle ja kuka tohtii edes yrittää.
***  
Sesongin mukaanhan sitä syötävä olisi. Sesonkia tietysti jarruttelee jäiden puute.

Parempana pakkastalvena moni on jo tähän aikaan vuodesta ilmoittanut käyvänsä ”pilkkimäs vähä matei”.
Turun puolessa tietysti sen lisäksi myös tepoi.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: