Skip to main content

Nälkäpäivänä moni haluaa auttaa

Ida Herranen oli keräysvuorossa perjantaina alkuiltapäivästä. Leila Tiilikka oli yksi keräykseen lahjoituksen antaneista. Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys on jälleen rantautunut myös Perniöön. Perniössä rahaa kerätään SPR:n katastrofirahastoon tänään perjantaina ja huomenna lauantaina. 

S-marketin aulassa keräystonkan luona kävi perjantaina kuhina, kun moni pysähtyi auttamaan hätää kohdanneita. Puheensorina täytti aulan, kun ihmiset halusivat tietää mihin rahat tänä vuonna käytetään ja kuinka ei vieläkään voi lahjoittaa maksukortilla keräykseen. Yhdessä tuumin pohdittiin myös, miten lipaskeräys pitää pintansa vuodesta toiseen, vaikka rinnalle on tullut myös keräystapahtumia ja lahjoitusnumeroita, joihin voi soittaa tai laittaa tekstiviestin.

Monelle tuntui kuitenkin tulevan hyvä mieli siitä, että saa konkreettisesti laittaa käteistä keräykseen ja näin auttaa myös muita. Moni kysyi myös, saisiko keräykseen antaa panttikuitin ja hieman huumorimielellä yritettiin keräystonkkaan tarjota muun muassa kahvipakettiakin. Nälkäpäivän koittaminen merkitsi monille myös syksyn saapumista.

 

Kirjoittaja Ida Herranen on perniöläinen freelance-toimittaja, joka oli tunnin keräysvuorossa perjantaina.

Jaa artikkeli: