Skip to main content

Mutkaton ketju pellolta pöytään

Kallelan tilan pakkaamossa oli perjantaina tohinaa: Lauri Niittynen esittelee kauppakunnostettua myskikurpitsaa. Taka-alalla pakataan lehtikaalia.

Tässä ei suotta vitkastella, kun myskikurpitsoja kauppakunnostetaan Kallelan tilan pakkaamossa Perniössä.
Laari tyhjenee vauhdilla, kun kurpitsa toisensa jälkeen puhdistetaan irtomullasta ja lätkäistään etikettitarra kylkeen.
Samalla tarkistetaan, että laatu muuten on priimaa ja kurpitsat jaotellaan painon mukaan eri laatikoihin.

Perjantaina pakattu erä menee Lidliin, ja kaikkiaan kauden aikana kurpitsaa tilalta lähtee maailmalle noin 50 tonnia.
Vieressä pakataan lavalta lehtikaalia pusseihin, laatikoihin ja edelleen kohti kauppaa.
–Sesonki alkaa olla loppusuoralla ja työntekijöille on jo paluulippuja katsottu. Ensi kesänä taas sama uusiksi, tiivistää isäntä Lauri Niittynen.

Kallelan tila nojaa neljään päätuotteeseen: kurpitsan ja lehtikaalin lisäksi tuotetaan varsiparsakaalia ja maissia. Tilan nimeen voi törmätä vihannesosastolla kaupparyhmään katsomatta: Niittynen naurahtaakin, että ei ole varsinaisesti minkään talon mies.

Lähimmillään Kallelan tilan tuotteita löytyy Perniön kaupoista, mutta joitain vuosia sitten lehtikaali avasi tilan ovet kotimaisten kauppojen lisäksi myös Lidliin, josta on sittemmin tullut Kallelan tilan suurin asiakas.
–Se on vahvasti ketjuohjattu kauppa, mutta tämä oli heitä kiinnostava uusi tuote. Lidlissä lähiruoka-ajattelu lähtee siitä, että ruoka on suomalaista, Niittynen toteaa.

Kallelan tilalla on viljelty kasviksia vuodesta 1980 lähtien ja Lauri Niittynen otti yrittäjyyden vastuulleen vuonna 2016. Tuotantoketjusta on pyritty saamaan niin lyhyt ja mutkaton kuin suinkin: tuotteet myydään suoraan keskusliikkeille tai kauppaan.
–Tehdään itse alusta loppuun, Niittynen toteaa.

Koko juttu Omasta maasta -teemasivuilla painetussa lehdessä!

Jaa artikkeli: