Skip to main content

Tervepä terve.  Toimituksen lounaismuuntamon viikkokatkokset korjataan tässä seuraavaksi.
***
Sähköuutisten aikaahan tämä on ollut. Joskus uutinen on se, että uutista ei ole, ja nimenomaan sähköä ei nyt ole ollut.  

Ensin kerrottiin siitä, että Fortumin sähköverkot myydään ulkomaille, mutta tietysti se oli jo vähän liikaa, että sen perään johdot ja tolpat yritettiin siirtää fyysisestikin yli rajan, vieläpä tuulivoimalla.
***
Sähköähän tarvitaan myös erilaisten kremppojen paikantamiseen.  

Kävipä tässä päivänä eräänä tutuksi sellainenkin kapine kuin älysänky. Vanhastaan tuttuja älyvehkeitähän ovat älypuhelin ja vielä tutumpana älyvapaus.

Kaikki alkoi siitä, että kotona oli purnattu tyynyjen olevan kalkkiviivoilla.  Tämä taas johti siihen, että ajelin alan liikkeeseen uusia kyselemään.   
Ennen kuin ehdin asiaa tyynykaupassa esittää loppuun, oli myyjä vetänyt käsipuolessa sähköistetyn sängyn ääreen ja kehottanut kellistymään sille.  Ei kuulemma kannata ostaa tyynyjä, jos ei tiedä miten muuten on laita nukkuma-asioiden.

Ja tämä oli etevä vuode.  Siihen kätketyt anturit kertoivat tietokoneelle, millainen on patjaan kohdistuva paine missäkin kohdassa kroppaa ja mistä kohtaa tiukka patja olisi hyvä.   Myyjä näytteli kuvia, kun kääntyilin ohjeiden mukaan ja totta: siellä se oma ruho kääntyili kohokuviona televisioruudulla.  

Patjakuvista pystyi kuulemma tulkitsemaan esimerkiksi missä on lihasjumeja. Tilan säästämiseksi kerron vain, missä niitä ei ole.  Samoin kävivät ruudulta kiistatta ilmi selkäruodon mutkat, jalkojen käyryys ja mitä kaikkea.  

Lihaspinteitä ei tarvitse ihmetellä, ujolle ihmiselle on Kansallisteatterin lavalla esiintymistä vastaava kokemus joutua hiki päässä vääntelehtimään seslongille keskelle adventtiruuhkaa.

No, tyynyasia saatiin hoidettua, mutta olihan tuo vähän kuin kyseenalaisista aikuisten elokuvista: vieras nainen kaataa sängylle pitkäkseen ja takki tippuu jo matkalla kohti vuodetta.
Elokuvissa ei kyllä koskaan lopuksi tehdä yhteenvetoa suorituksessa ilmenneistä ongelmista.

***
Kohtahan se on joululoma myös koululaisilla ja opettajilla, siis hetken lepo siitä, että pitää komentaa pilttejä pitämään älypuhelimet laukussa tunnin ajan. Facebookin ja twitterin kutsu on tiemmä monesti ylivoimainen.

Paljoahan tosin ei ole muuttunut.  
Toistasataa vuotta sitten kehuttiin ahkeraa oppilasta, että Wirtanen nyt wiittaa koko ajan.  Tänä päivänä on moite, kun Virtanen ny twiittaa koko ajan.
***
Hyvää joulua.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: