Tervepä terve.
Toimituksen lounaisen jumppasalin viikkohiet kuivataan tässä nyt seuraavaksi.
***
Asiahan on niin, että kansanviisaudet ovat aika vanhaa perua. Vanha kansa sanoi sitä ja tätä.
Se, että uusia ei synny, johtuu siitä että ihmiset muuttavat liian vähän.
Mutta ottakaa asiaksenne muutto tai sellaisessa avustaminen. Jo alkavat sykkiä niin runo- kuin otsasuonikin.
Pianohan on se monesta talosta löytyvä laite jolla on yhteistä farmarimallin Volvon kanssa: se on se kenkälaatikon muotoinen värkki jossa on pyörät kulmissa ja painoa yli puolitoista tonnia.
Joskus on pakko ottaa osaa mokoman siirtämiseen ja mieluusti tihkusateisena päivänä, kuten kävi viime sunnuntaina.
Märkyys ei sinällään ole pianon siirrossa ongelma, edes ylämäessä. Korkeintaan voi työntäjän kenkä livetä ja muistokirjoitus jää kyllä lukijoiden mieliin. Loppuviimeksi yllättävän harva näet heittää henkensä jäätyään alamäkeen rullaavan soittimen alle, eikä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa että raikulielämää viettävä vanha harppu on koitunut joidenkin kohtaloksi.
No, tällä kerralla piti siirtää pianoa talosta toiseen vain tasamaalla, jopa niin tasaisella että pieni alamäki ehti käydä toiveissa.
Mutta mennäksemme sanontapuoleen. Suomen kielen helmiä on äng- äänne. Tätä eri muodoissaan kuullaan pianoa siirrettäessä usein.
Pääasia ovat silti fraasit ja iskulauseet. Meillähän on muun muassa sanonta ”upota kuin kuuma veitsi voihin” ja siitä pari päivitettyä versiota.
Ja sen jälkeen versioita vasta onkin, kun toista tonnia pianoa putoaa kivetykseltä ja uppoaa helmapeltiä myöten sateen pehmittämään pihamaahan juuttuakseen siihen kuin kansansanonnan asia seinään.
Lauseiden kauhean karkeuden vuoksi niitä ei voi tässä julkaista.
Siinä maan ja pianon väliin jääneitä raajoja irti kaivaessa on toki aikaa miettiä palkitsemisseremonioita. Musiikkitalon arkkitehtejä on kehuttu mutta enpä tiedä: kyllä musiikinystävän pystin saa se rakennuspiirtäjä, joka jättää sellaiset joutavuudet kuin ovenkamanat, kynnykset sun muut pianoesteet taloon piirtämättä.
Se hyvä puoli niissä tietysti on että yhden pianolla törmäämisen jälkeen ne ovat valmista haketta, sen kun heittää pesään. Tosin pianolla ja puuhellalla taas on se yhteinen ominaisuus, että kun molempia on puolikin kilometriä kantanut, ei järin pian tarvitse lämmittää eikä käydä kuntosalilla.
Ja se yksi T-paitoihin joskus painettu sananparsi on huuhaata. Musiikki ei pelasta urheilulta, vaan – kuten opimme- voi myös johtaa siihen.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
