Skip to main content

Moni yllättyy verenpainelukemistaan

Aarto Alanne kävi tiistaina Ulla Sagulinin pakeilla verenpainemittauksen merkeissä.  Uutiset olivat hyviä: paineet ovat oikein hyvät. Perniön apteekin takahuoneesta kuului tiistaina tasainen tarranauhan repimisen ääni, kun verenpainemittarin mansettia availtiin tämän tästä. Valtakunnallisen Korvaamaton kovalevy -kampanjan merkeissä on mitattu verenpaineita eri puolilla maata ja Perniössä mittauspisteellä kävi tasainen virta.
–Kolmekymmentäkuusi on käynyt ja kymmeneltä aloitettiin, summasi Ulla Sagulin  iltapäivällä kolmen aikoihin.

Hän on sydänterveyteen erikoistunut terveydenhoitaja ja Salon Sydänyhdistyksen puheenjohtaja ja vastasi tiistaina mittauspisteestä Perniössä.
Jotain on tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikana, ja tällä kerralla hyvään suuntaan.
–Kotisairaanhoidossa 70-luvun ja 80-luvun taitteessa mitattiin tosi paljon kahdensadan paineita, Sagulin toteaa.

Syitä voi hakea esimerkiksi elintavoista:  takavuosina tupakointi oli paljon nykyistä yleisempää ja suolan käyttö reippaampaa.
Korkeita lukemia tavataan  toki edelleen: tiistaina muutama mittauksessa käynyt sai kuulla, että käynti lääkärillä voisi olla paikallaan. 

Verenpaineen vaarat tiedetään:  kohonnut verenpaine altistaa muun muassa aivoinfarkteille ja -verenvuodoille ja sydän- ja verisuonitaudeille. Verenpaineella on myös yhteys muistisairauksiin. 

Joskus lääkkeet  ovat ainoa vaihtoehto kohonneen verenpaineen hoitamisessa. .
–Jonkun verran on sitä, että verenpainelääke käsitetään kuuriksi ja sitten lopetetaan syöminen hetken päästä, Sagulin toteaa.

Salossa mittauskampanjan takana oli Salon AVH-kerho, joka tekee mittauksen tiimoilta Sydänyhdistyksen kanssa yhteistyötä.

Jaa artikkeli: