Skip to main content

Millog Oy ostaa Western Shipyardin

Telakan yrityskaupoista kertoivat torstaina Western Shipyardin uusi toimitusjohtaja Pasi Määttä, väistyvä toimitusjohtaja Pekka Niinistö, Millogin toimitusjohtaja Sami PItkänen sekä uusien liiketoimintojen johtaja Manu Skyttä.

Teijon telakalla jatkuvat työt, mutta uudessa komennossa.  Millog Oy on ostanut telakkatoimintaa vuodesta 2008 Teijolla harjoittaneen Oy Western Shipyard Ltd:n koko osakekannan APX-Metalli Oy:lta.

Western Shipyard (WSY) jatkaa Millogin omistuksessa itsenäisenä tytäryhtiönä, jonka toimitusjohtajana aloittaa WSY:n operatiivisena johtajana toiminut Pasi Määttä.

Parhaillaan Teijolla on työn alla Hamina-luokan ohjusveneiden peruskunnostushanke, lisäksi vuositelakoinnissa on merivoimien monitoimialus Louhi sekä yksityisomisteisia aluksia.

Millogilla ja WSY:lla on pitkä yhteistyöhistoria.
–Tämä toteuttaa strategiaamme, jonka mukaan laajennamme toimintaa uusille toimialoille, toteaa Millogin toimitusjohtaja Sami Pitkänen.

Millogin historia on maa- ja merivoimien kaluston ylläpidossa, mutta nykyään se palelee myös siviilitoimijoita esimerkiksi raideliikenteen ja sähköverkon kunnossapidon aloilla.
–Ylläpidämme kriittistä infraa, tiivistää Pitkänen.

Teijon telakalla on parhaillaan 34 omaa työntekijää ja alihankkijoiden kautta noin sata, summaa Pasi Määttä.   Hän toteaa, että työvoiman saatavuudessa on kuitenkin ollut omat haasteensa.  Sami Pitkänen toteaa, että kauppa tuo myös näiltä osin uutta joustavuutta toimintaan.

–Meidän kauttamme voidaan tuoda Teijolle esimerkiksi tutkajärjestelmien osaamista tai konepuolen tekijöitä.

WSY:n toimitusjohtaja Pekka Niinistö jää vielä hallituksen jäseneksi ja kuuluu myös maa-alueen omistavan Teijon telakka Oy:n omistajiin.  Niinistön vuosina telakka-alueeseen on satsattu miljoonia: telakan väylää on ruopattu, rakennuksia kunnostettu ja infraa kuten hulevesijärjestelmiä ja turvallisuusjärjestelmiä uusittu.

Seuraavaksi listalla on telakkanosturin uusiminen.

Torstaina julkistetun osakekaupan arvoa ei kerrota julkisuuteen.

Jaa artikkeli: