Skip to main content

Meripirtti tuodaan suurremontissa 2000-luvulle

Tulevassa remontissa Meripirtin sali muuttuu vaaleammaksi, kertoo Jarmo Vähäsilta.

Särkisalon Meripirtti on menossa isoon remonttiin.
Rakennuksen ja maa-alueen omistavalla Meripirtin kerholla on käynnistymässä korjaushanke, jonka myötä talon sisätilat korjataan käytännöllisesti katsoen kauttaaltaan.

Leader-ryhmä Ykkösakselin hallitus päätti tiistai-iltana myöntää hankkeelle avustusta. Kokonaiskustannusarvio on 130 000 euroa ja avustusta tulee puoleen kuluista.

Edellisen kerran talossa tehtiin isompi päivitys vuosina 1983-1987 tehdyssä remontissa. Nyt alkavan hankkeen on laskettu kestävän kaksi ja puoli vuotta ja tämän jälkeen entistä ehompi rakennus on valmis palvelemaan esimerkiksi juhla-, kokous- ja koulutustilana.
–Halutaan pitää huolta itse rakennuksesta mutta samalla tietysti kerhon toimintaedellytyksistä, Meripirtin kerhon puheenjohtaja Jarmo Vähäsilta sanoo.

Ykkösakselin hankeneuvoja Jaana Joutsen toteaa, että hallitus teki asiassa yksimielisen päätöksen.
–Nähtiin hankkeen arvo paikalliselle yhteisölle. Meripirtillä ja ulkoalueillahan on paljon eri käyttäjiä, Joutsen toteaa.

Suunnitelmat ovat jo varsin valmiina ja esimerkiksi hiukan hämyinen sali muuttuu olemukseltaan täysin.
–Ilmeestä tulee vaaleampi, seinät maalataan ja valaisimet uusitaan, Vähäsilta kuvailee.
Järeimmät työt tehdään keittiössä ja vessoissa, joiden kalusteet on hankittu käytettynä 1980-luvun alussa.
Jarmo Vähäsilta toteaa, että vessat eivät ole tätä päivää siksikään, että ne eivät ole esteettömät.

Työselvityksessä viitataan myös energiatehokkuuden kohentamiseen: hatarat ulko-ovet ovat vaihtokunnossa, ikkunat  korjattava.
–Talo ei ole museaalinen eikä sitä ole suojeltu, mutta se on tässä Finbyn keskuksessa ja tässä on kenttä ja ranta ja piha ja itse talo yhteisessä käytössä. Olisi aika hassua, jos sen annettaisiin rapistua. Jos töihin ei ryhdytä nyt, ne jäävät tekemättä, Vähäsilta puntaroi.

Koko juttu 10.6. painetussa ja digilehdessä. 

Jaa artikkeli: