Skip to main content

Meripirtin ranta sai kaivatun laiturin ilman kaupungin apua

Särkisalon uimarit voivat huokaista helpotuksesta. Meripirtin ranta sai tiistaina uuden laiturin pitkän odotuksen jälkeen.

Salon kaupunki ei toimittanut uutta laituria rantaan nopeasti, joten paikalliset yhdistykset ja yritykset riensivät pelastajiksi. Vanhan laiturin hajotti myrsky talvella.
Jatkossa uudesta laiturista huolehtii Särkisalon Urheilijat, jonka osittain omistamalle maalle uusi laituri kiinnitettiin.
–Aluetoimikunta yritti kaikkensa  ja oli aktiivisesti kaupunkiin yhteydessä, mutta toistaiseksi tarjottiin vain ”ei oota”, kertoi Mirja Meriluoto Perniöntien aluetoimikunnasta.
–Laituri tänne tarvitaan ehdottomasti, sillä liikuntaesteisiäkin ihmisiä käy paljon uimassa.

Kuha-Laitureiden Jussi Rokka mietti jo keväällä, että uusi laituri pitäisi Meripirttiin saada pikimmiten. Puhelu S-Raudan Antti Peltoselle sai asiat pyörimään. Heidän lahjoituksensa tuli tarpeeseen, sillä kaupungin puolesta uutta laituria olisi saatu odottaa ainakin ensi kesään.
Laituri olisi saatu paikalle jo aiemmin, jos paikalliset eivät olisi jääneet odottamaan kaupungin toimittamaa laituria. Sellaiseen uskottiin vankasti vielä keväällä.
–Kaupungilla on kymmenen vuoden sopimus alueen hoitamisesta. Kyllä siihen mielestäni laiturikin kuuluu, painotti Särkisalon Urheilijoiden Mikko Virpo.

Jaa artikkeli: