Skip to main content

Merigalleriassa meri on raivokas ja rauhoittava

Merihelena Leskisen takana on maisema Nötön ja Aspön väliltä. Maalauksessa tekevät matkaa purjealukset Pommern, Suomen joutsen sekä kuunari Linden.Mathildan Marinan Merigalleriassa ovat seinät jälleen täynnä kuvataidetta.

Jo kolmatta kertaa järjestettävässä näyttelyssä teemana on nimen mukaan meri, ja mukana on töitä kuudelta taiteilijalta.Yhdenkään näkemys merestä ei ole samanlainen, ei myöskään suhde mereen. Esimerkiksi sauvolaisella Merihelena Leskisellä on takanaan 40 000 purjehdusmailia.  Kolmannen polven purjehtija äkkäsi meren aiheeksi pikkutyttönä syysmyrskyssä. 
–Taivas oli keltainen, ja minusta se oli yksinkertaisen hienoa.

Leskinen myöntää, että meri on aiheena vaikea. 
–Siksi sitä maalaankin.  Aaltojen rytmi on monelle haastava. On totuttu tasaiseen rytmiin, mutta aallot etenevät täydellisen epätäydellisesti.

Yhtä lailla omia purjehduskokemuksiaan on käyttänyt hyväksi eteläisen Salon edustaja, Mutaisissa asuva Aila Salmivaara, jolta on esillä grafiikkaa ja puupiirroksia. Särkisalon maisemat ovat edustettuna Erkki Kiesvaaran maalauksissa. Kiesvaara teki Salossa pitkän uran historian ja yhteiskuntaopin lehtorina ja innostui eläkepäivinään taiteesta.   Merigalleriaan työt tulevat Kiesvaaran pojan ja tämän puolison kokoelmista. 
–Jos jotain myyntivoittoa tulee, perustamme niillä stipendirahaston historian opiskelijoille, kertoo miniä Anu Kiesvaara.

Mukana ovat llisäksi salolainen kuvataiteilija Hanna Lamnaouer, somerolainen kuvataiteilija Pekka Leppälä ja vantaalainen valokuvaaja Heli Kolho.Näyttelyyn voi tutustua Marinan aukioloaikoina 2.9. asti.

Jaa artikkeli: