Skip to main content

Matilda-talo saa harteilleen yli 500 neliötä konesaumattua

Pärekatto jää uudenkin peltikaton alle, kertoo Ralf Arén. Matildan työväentalon eli Matilda-talon pihapiirissä raikuvat viimeistään ensi keväänä jälleen työn äänet.
Työväenyhdistys on tehnyt ja teettänyt yli satavuotiaassa talossa paljon töitä tämän vuosituhannen aikana:  taloon on asennettu maalämpö, maalattu, maalattu vähän lisää, käyty läpi ikkunat, lisätty eristeitä ja vaikka mitä muuta.

Nyt käydään kiinni kohteeseen, joka näkyy satunnaisellekin pihassa kävijälle: talon koko katto uusitaan.
 –Viisisataakymmenen neliötä kaikkiaan, summaa työväenyhdistyksen Ralf Arén. 

Äkkipäin toimeen ei lähdetä.  Kuntokartoitus tehtiin vuonna 2015 ja katon kunto kävi silloin selväksi..Kotiseutuliitto on myöntänyt avustusta yhdistykselle kolmesti;  suunnittelurahan kanssa kokonaissumma nousee 60 000 euroon.  Viimeisin avustus, 17 000 euroa, myönnettiin tänä keväänä. Museokeskus ja Kotiseutuliitto osaltaan ohjaavat lopputulosta: katolle tulee konesaumattu pelti.  Parhaillaan osassa talosta on saumattu pelti, osassa aaltopelti.   Vintillä näkee hyvin, että metsän puolella päivä paistaa jo paikoin läpi katosta.
–Se on onni, että kattokulma on jyrkkä. Sisään ei ole juuri tullut vettä, Arén kertoo.

Tavoitteena on, että valmista olisi ensi toukokuun lopussa. Tavoitteena on tehdä työ mahdollisimman vanhaa säästäen.  Rahoituksen ehtona on 20 prosenttia omaa rahaa;  selvää rahaa tai talkootyötä.   Jälkimmäistä nähdään kattoremontinkin yhteydessä. –Missä vaan voimme olla avuksi, tavaran kantamisessa ja loppusiivouksessa, Arén summaa.

Koko juttu 15.8. painetussa lehdessä. 

Jaa artikkeli: