Skip to main content

Mathildedalin tenniskentät kyläläisten omistukseen

Mathildedalin tenniskentät ovat vaihtaneet omistajaa.
Pitkään käyttämättömänä olleet ja ränsistyneet kentät ja niiden viereistä aluetta on siirtynyt Mathildedalin Liikuntapuisto Oy:n omistukseen.  Yhtiön takana on viidentoista kyläläisen porukka.
–On vakituisia asukkaita ja vapaa-ajanasukkaita, kertoo Tuomo Holm, joka on yksi osakkaista.
Holm pyörittää Mathildedalin Kyläpanimoa.

Suunnitelmat toistaiseksi ovat varsin alustavia: Holm toteaa, että tarkoituksena on alueen siistiminen ja kunnostaminen.
–Siitä on tullut paljon yhteydenottoja ja se on koettu vähän kuin kylän häpeäpilkuksi. Ihmiset ovat soittaneet kaupungillekin aiheesta, Holm kertaa.

Uudelle yhtiölle alue siirtyi Propdev Oy:lta. Kyseessä on sveitsiläisomisteinen yritys, joka osti vuonna 2014 kylästä yli 4 hehtaaria maa-alueita ja sataman.

Jaa artikkeli: