Skip to main content

Markkinat kohti kyläfestivaalia

11.8.2011

Sateen pätkimät Laurin markkinat ovat tältä kesältä ohi.
Tapahtuma näytti paikoin niukalta, mutta siihen lienee syynä sääennusteet. Ennusteita seurasivat kauppiaat ja markkinavieraat.
Hyvällä säällä syntyvät hyvät markkinat, huonolla säällä vähän niukemmat.
Markkinat ovat hyvät näinkin ja varsin perinteiset vuodesta toiseen.
Silti voisi pohtia, olisiko tapahtumaa syytä kehittää johonkin suuntaan, vaikka kyläfestivaaliksi, kyläjuhlaksi.
Kuinka ihmiset ottavat kyläjuhlan vastaan, selviää myöhemmin syksyllä, kun ”Yö kylissä” tapahtuma kokoaa ihmiset jokirantaan vähemmän kaupallisen teeman ympärille.
Tämän kesän markkinat olivat jo jonkun verran hajasijoitetut, markkinatorin lisäksi Lainamakasiiniin, seurakuntataloon, punaiseen pappilaan ja Hallin lavalle. Kirkonkylässä on monta muuta hyvää paikkaa, mihin voisi ripotella tapahtumia ja kauppiaita.
Markkinatorilla tungeksimisen sijaan tapahtuma voisi olla koko kirkonkylässä.
Samalla on mietittävä, olisiko markkinoita syytä hivuttaa hiljaa entistä enemmän kotiseutupäivän suuntaan.
Pientä liikettä siihen suuntaan oli jo, kun joukko paikallisia yhdistyksiä kojuineen oli komeasti samassa rivissä.
Toinen puoli asiassa on, mihin markkinoiden taustalla olevan markkinayhdistyksen rahkeet riittävät.
Kyseessä on kuitenkin harrastuspohjainen yhdistys.
Muuta ylimääräinen tuki euro kaupungin tyhjästä pussista ei tekisi pahaa.

Jaa artikkeli: