Elokuuhun on matkaa noin kaksi kuukautta. Se ei ole pitkä aika järjestää tapahtumaa. Perniössä kuitenkin puhutaan vielä siitä, mikä kohtalo on Laurin markkinoilla.
Kuvio ei ole uusi: tekijät ikääntyvät ja vähenevät, monelle tärkeän pubin pitäjä puuttuu eikä uusia ja tuoreita ideoita kai ole koskaan liikaa.
Lisäriesaa tuo se, että julkinen tuki on kiistatta niukkaa: markkinoita puuhaava maksaa pitkän pennin jo luvista ja pakollisesta tekniikasta ja voi olla, että varsinaisiin huveihin ei juuri rahaa jää.
Varsinaiset markkinat ovat markkinayhdistyksen nimissä, toisella puolella katua pitää osuuskunta Pro Perniö oman maalaistorinsa. Yhtälö, jossa yhdessä kylässä kaksi toimijaa pitää omat ja ilmeisesti samoista kävijöistä kilpailevat tapahtumansa samana viikonloppuna näkömatkan päässä toisistaan, vaikuttaa sivustaseuraajan silmään oudoltakin. Koko joukko yhtenä rintamana voisi saada aikaan paljon enemmän. Pieneen kylään ei mahdu isoja egoja, mutta sopivan kokoisen ja entistä pirteämmän tapahtuman kaksi toimijaa voisi hyvinkin saada aikaan.
Kyse on ei ole vain yhdestä markkinapubista, vaan siitä, että markkinat on tapahtuma, jolla on juuria 1500-luvulle asti. Perinteen tekohengittäminen on hölmöä, mutta nimenomaan maalaismarkkinoiden järjestämiseen tällä seudulla on eväitä enemmän kuin kai missään – ollaanhan yhdellä maan monipuolisimmista tuotantoalueista. Ajatuksesta toteutukseen on tietysti pitkä matka eikä vähäisin kysymys ole se, millä kiireidensä keskellä huhkivat tuottajat irtoavat päiväksikään markkinakojua pitämään. Lupaavia esimerkkejä irtoamisestakin on kyllä. Mahdollinen tulevaisuudenskenaario on sekin, että markkinaperinne jatkuu tulevaisuudessa osuuskunnan torin muodossa; Laurin nimi saisi pysyä matkassa mukana ja ennen muuta paikallisuus maistua.
Olennaista on, että satoisien viljelysmaiden ja kasvihuoneiden täplittämällä seudulla eivät kesämarkkinoilla näy pelkästään Suomea kiertävät metrilaku- ja pölypussikauppiaat.
