Skip to main content

Marine Alutech laajentaa huoltotoimintaansa Hangossa

Allekirjoittajat koolla: vas. Michael Nylund, Ann-Sofie Nylund, Vesa-Heikki Kemppainen/SSAB, Niko Haro

Teijolla viranomaisveneitä valmistava Marine Alutech Oy laajentaa toimintaansa Hangossa.

Yritys kertoi keskiviikkona, että se hankkii yhdessä Nylunds Boathouse Ab:n kanssa hallikiinteistöjä Hangon Lappohjasta. Kyseessä on SSAB:n entinen teräsputkitehdas, joka Marine Alutechin toimitusjohtaja Niko Haron mukaan soveltuu lähtökohtaisesti hyvin isojen veneiden huoltoon.  Tilat ja varustus vaativat jonkin verran investointeja.

Haro toteaa, että uudesta liiketoiminnasta ei ole kyse:  yritys on aiemminkin tarjonnut asiakkaillen huoltopalveluja Hangon alueella.
–Nyt keskitämme ja kasvatamme toimintaa.

Tiedote puhuu jopa pohjoismaiden suurimpiin kuuluvasta venetelakasta.  Kaupat on tehty 18 hehtaarin maa-alueesta, jolla on hallipinta-alaa yhteensä runsaat 33 000 neliötä.  Alueelle tulee entisen toiminnan peruina rautatiekiskot ja sillä on oma syväsatama.  Tarkoituksena on, että Marine Alutech hoitaa omien asiakkaidensa eli viranomaiskaluston huollot, Nylunds vastaa vapaa-ajanveneistä.

Haro sanoo, että tuotantotoiminta Teijolla jatkuu kuten tähänkin asti.

 

Jaa artikkeli: