Molli-kolli nostaa päätään, kun ilmaan leviää oksalakan tuoksu. Kohta se kääriytyy uudestaan kerälle kopassaan peltikamiinan kupeella.
Ollaan pienessä verstaassa Kemiönsaarella, koko lailla Teijoa vastapäätä. Oksalakkaa levittää vanhan ikkunankarmin pintaan Marika Mattila.
Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten sanonut, missä Mattila on marraskuussa 2016, hän ei olisi ehkä uskonut. Mattila on tehnyt 20-vuotisen työuran viestinnän ja markkinoinnin asiantuntijatehtävissä. Hän asui pääkaupunkiseudulla ja jaksoi aina vain hektisemmässä työelämässä, kunnes pysähtyi.
–Ehkä pitää tulla tiettyyn ikään, että alkaa pohtia, mitä muuta voisi tehdä. Kvartaalitaloutta oli tullut katsottua, asiat olivat abstrakteja ja tulosvastuu aina vain lisääntyi.
Pinnalla oli halu tehdä jotain konkreettista ja heivata kierroksia. Vähäinen tekijä asiassa ei ollut Suomusjärvellä käytössä ollut kakkoskoti.
–Se imi niin, että viikonloput siellä venyivät torstaista maanantaihin, ja aina maanantaina oli sellainen olo, että en halua takaisin kaupunkiin.
Oma remontti oli edennyt ikkunoihin asti, ja niitä tutkiessa kävi oivallus.
–Tuli sellainen heureka, että voisiko tässä olla työ.
Ajatus jäi vaivaamaan ja vei aluksi tietokoneelle; googlettamalla selvisi, että ikkunanentisöijiä todella on olemassa, ja että sellaiseksi voi kouluttautua.Varsinaisesti ikkunanentisöijän paperit Mattila sai Raaseporissa toimivan Rakennusapteekin järjestämässä koulutuksessa.
Marika Mattila miettii, että ikkunoiden entisöiminen on osaltaan kulttuuriperinnön vaalimista.
–Aina ottaa silmään, kun vanhassa, kauniissa talossa näkee alumiinipokaiset uudet ikkunat. Hienointa on, kun joku hiukan rappiolla ollut talo palaa entiseen loistoonsa, hän puntaroi.
Lue koko juttu painetusta lehdestä
