Tänään kuhisee jo marketeissa ja maanteillä. Perinteisesti sanotaan, että Suomi hiljenee juhannuksen viettoon.
Käytännössä kyse on siitä, että moni pakenee keskikesän juhlan viettoon maalle: mökeille, vesille, rannoille, monesti porukalla ja perinteinen ohjelma mielessään.
Etenkin pitkään jatkuneiden hellesäiden perään riittänee juhannuksena vesien äärellä väkeä.
Kaikille tämä tietenkään ei ole mahdollista: moni alansa ammattilainen painaa pitkää päivää myös juhannuksena. Yhtä lailla moni viettää juhannuksen kotonaan; joskus pakosta, joskus vapaasta tahdostaan. Tuskin väärää tapaa viettää juhannusta onkaan.
Sitä vastoin yksi tapa voisi olla oikea tapa yli muiden: se, että ei aiheuteta mielipahaa tai vahinkoa sen enempää ympäristölle, itselle kuin läheisillekään ihmisille. Palokunnalla ja ensihoidolla on pitkin vuotta riittävästi töitä joka tapauksessa.
Kaikesta lempeästä muistuttelusta huolimatta joka vuosi joku toikkaroi päättömässä kunnossa pää edellä laiturilta kivikkoon, mutta muut voisivat olla sitäkin asiallisemmin.
Joskus kaikki mahdolliset käytöstavat jäävät kotiin, kun suomalainen lähtee Ruotsin-risteilylle tai juhannuksenviettoon. Ei tarvitsisi.
Vaikeasta asiasta ei ole kyse, lähinnä varovaisuudella höystetystä perusfiksuudesta. Siitä, että ei sytytetä tällä säällä kokkoa, ei jätetä pikkulapsia yksin rantaan, ei ajella humalassa millään laitteella.
Rutikuivan maaston keskellä tai kaukana kaikesta on syytä suhtautua vähän joka asiaan pahimman vaihtoehdon kautta. Hyvässä porukassa naurua riittää ja muistoja syntyy kyllä ilman ylilyöntejäkin.
Jos joku aikoo tehdä päättömyyksiä, on ystävän teko estää nämä. Kyse ei ole ankeuttamisesta eikä ilonpilaamisesta vaan huolehtimisesta.
