Skip to main content

Merellä tilanteet voivat vaihdella nopeasti.
Länsi-Suomen merivartiosto päivitti sunnuntaiaamuna Facebookiin tunnelmakuvan ja totesi, että viikonloppu on sujunut rauhallisesti.
Paria tuntia myöhemmin oli toinen ääni kellossa, kun Viking Linen matkustaja-autolautta Amorella sai pohjakosketuksen Ahvenanmaan itäpuolella ja Rajavartiolaitoksen vastuulla oli meripelastustehtävän johtaminen.

Onnettomuuden pelastustyöt ovat sujuneet sivusta seurattuna vähintään hyvin. Aluksella tehtiin pohjakosketuksen jälkeen päätös sen ajamisesta varmuudeksi rantamatalikkoon ja päällikkö päätti matkustajien evakuoinnista. Tämä suoritettiin ripeästi ja matkustajat kuljetettiin kokoamiskeskukseen Ahvenanmaalle ja jatkoyhteyksiäkin oli jo tiedossa. Viranomaiset olivat liikkeellä laajalla rintamalla, öljyvahinkojen varalta tehtiin tutkimuksia heti ja tätä luettaessa alus lienee jo Ahvenanmaalla ja lasti purettu. Kaiken päälle niin merivartiosto kuin varustamokin ovat tiedottaneet tapahtumien etenemisestä muun muassa some-kanavissaan.

Onnettomuustutkintakeskus aloittaa syiden selvittelyn ja raportti tapahtuneesta on luvassa näillä näkymin ensi vuoden puolella. Epäilemättä sitä ennenkin saadaan kuulla tiedonmuruja siitä, oliko kyseessä esimerkiksi tekninen vika.
Raportti sisältää aikanaan myös suosituksia toimenpiteiksi, jotta turvallisuus entisestään paranisi. Tutkinnassa käytetään hyväksi esimerkiksi dataa aluksen liikkeistä ja ohjailusta. Nykyajan etuja on tämäkin, katsottiinpa sitten pelastustoimia tai tutkintaa: tieto kulkee ja sitä riittää.

Aina voidaan kysyä, miten tilanne olisi ollut toinen, jos sama olisi sattunut torstain myrskyssä tai jos alus olisi ollut täynnä.

Yhtä kaikki koneisto toimi ainakin nyt kuten on suunniteltukin. Se tuo turvan tunnetta myös pienemmille vesilläliikkujille: vaikka huolellinen pitää olla, on apu olemassa jos sitä sittenkin tarvitaan.

Jaa artikkeli: