Skip to main content

Maamerkki pesee kasvonsa

Kaiteet ovat uusimisiässä: putkien maali on kulunut ja kiinnityksissä väljää, näyttää Timo Lehtonen.

Kirkko on Perniön kirkonkylän kiistaton maamerkki joen eteläpuolella.
Pohjoispuoleltakin löytyy jotain korkeaa ja sellaista, jonka rooliin maisemassa on jo vähän kuin tottunut.

Kirkonkylään nousi 1970–luvun taitteessa monta kerrostaloa.
Ensimmäisenä ehti valmiiksi vuonna 1965 Pesäntorni, Salontien ja nykyisen Vuorilinnantien risteykseen kohonnut osaketalo. Yli viisikymmentä vuotta on jättänyt väistämättä talon pintaan jälkensä.
–Tällä säällä vielä parvekelevyt tummuvat ja näyttävät tavallistakin kurjemmilta, myönsi isännöitsijä Timo Lehtonen viime keskiviikon vesisateessa.

Kohta on toisin. Vielä tämän vuoden aikana alkaa Pesäntornin ympärille nousta rakennustelineitä ja alkuvuodesta alkaa julkisivuremontti. Maamerkki pesee kasvonsa, mutta ei suoranaisesti uudistu.
–Rakennusvalvonta piti siitä kiinni, että arkkitehtoninen ilme säilyy. Uusissa kohteissa voi olla räväkkiäkin värejä, mutta tässä ei, Lehtonen summaa.

Työlistalla on koko ulkokuori: tiiliosat jääpestään ja pintakäsitellään, parvekkeet uusitaan.Pyrkimys ilmeen säilyttämiseen tietää esimerkiksi sitä, että parvekkeita ei lasiteta. Vanhat materiaalit puretaan asbestipurkuna. Vanhan piipun kyljestä puretaan tikkaat, piippua madalletaan, sokkelit maalataan ja näin edelleen.

Jaa artikkeli: