Skip to main content

Maailmanmatkaaja avaa ovensa Konstrundanissa

Aila Salmivaaran töitä on niin seinillä kuin muistoina kuvakirjassakin.

Aila Salmivaaran työhuoneessa Perniön Mutaisissa ei juuri ole tyhjää seinää. Kun on työteliäs, jää jotain itsellekin, vaikka tehdystä työstä osa olisi myytykin. Tuossa grafiikkavedoksia, tuossa keramikkaa, tuolla linotöitä, oven päällä öljyvärimaalaus yli viidenkymmenen vuoden takaa.

Salmivaara on taiteen ammattilainen; kuvataideopettaja ja kuvataiteilija, jonka töihin pääsee tutustumaan viikonloppuna niiden syntysijoilla, voisi sanoa. Nähtävää on, vaikka muutama työ löysi ostajansa Salon taidemuseon hiljan päättyneessä Yhdessä -näyttelyssäkin.
Viikonlopun Konstrundan -tapahtumassa taiteilijat avaavat päiväksi työhuoneidensa ovet ja eteläisestä Salosta mukana on kolme tekijää. Salmivaaran lisäksi Konstrundaniin ottavat osaa särkisalolaiset Helena Sundberg ja Erja Alander.

Salmivaaran luona saa kulutettua toisenkin tovin, jos puheeksi tulee töiden varsinainen tekeminen: esimerkiksi viivasyövytysten tekeminen on yhtä lailla kemiaa kuin kädentaitoa.
–Kuvisopet eivät yleensä tee näin paljon omia töitä ja minulla on ollut mahdollisuus olla myös maailmalla, Salmivaara miettii.

Aviomies Jarkon työ on vienyt Salmivaarat asumaan niin Egyptiin kuin Malesiaankin.
Egypti toistuu töissä usein ja yksi vinkkeli aiheeseen on Sinuhe egyptiläinen ja sen kirjoittaja Mika Waltari.

www.konstrundan.fi

Jaa artikkeli: